Lauri Vuo­ri­sel­le suo­ma­lai­sen hiih­to­san­ka­rin viitta tuntuu vielä epä­mu­ka­val­ta – kaksi vuotta sitten MM-yl­lät­tä­jä oli jo lo­pet­taa

Kaksi vuotta sitten Lauri Vuorinen mietti hiihtouran lopettamista. MM-mitalistille tullut huomio on vielä uutta.

Lauri Vuorista juhlistettiin sunnuntaina Ounasvaaran kevätkisojen yhteydessä. Vuorinen on ehtinyt sulattelemaan jonkin aikaa sitä, mikä temppu Norjassa tuli tehtyä.
Lauri Vuorista juhlistettiin sunnuntaina Ounasvaaran kevätkisojen yhteydessä. Vuorinen on ehtinyt sulattelemaan jonkin aikaa sitä, mikä temppu Norjassa tuli tehtyä.
Kuva: Pekka Aho

Siinä ne nyt ovat. Lumihiutaleen muotoiset metallikilluttimet on aseteltu tarkalla silmällä neuvottelupöydän päälle. MM-hopea ja -pronssi, omistajanaan Lauri Vuorinen, Rovaniemi.

– Olen tyytyväinen, että olen nuo saavuttanut, eikä isoja mitaleita tarvitse enää jahdata. Voin nyt jatkaa varmasti kevyemmin mielin kisoja eteenpäin, Vuorinen toteaa Ounasvaaran hiihtostadionin toimistossa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä