Suomalaisia levyttäviä laulaja-lauluntekijöitä on viime vuosina putkahtanut ilmoille useita. Jostain kummasta sikiää aina uusia nappisilmäisiä nuoria miehiä kitaroineen, jotka kirjoittavat surumielisiä lauluja ja soittavat niitä kuten laulaja-lauluntekijöiltä on totuttu kuulemaan: perinteisesti ja hivenen tunteellisesti.
Onko yksittäinen hahmo helpommin paketoitavissa markkinakelpoiseen kuosiin kuin kokonainen bändi, vai mistä on kyse, laulaja-lauluntekijä Aleksi Ojala?
"Boomista puhutaan, mutta enpä oikein tiedä. Ainahan meillä lauluntekijöitä on ollut siinä missä bändejäkin, Lindholmista ja Leskisestä alkaen", Ojala hymähtää.
Ennen soolouraansa James The Beaver -yhtyeessä napakkaa poppia soittanut Ojala pitää eroa bänditoiminnan ja omalla nimellä esiintyvän lauluntekijän välillä aika pienenä. Onhan myös moni yhtye kasattu yhden biisintekijän ympärille.
"Bändin keskinäistä veljeyttä, sitä kun ponnistellaan treenikämpältä kohti yhteistä päämäärää, ei oikein mikään korvaa. Toisaalta bändi ei ole kovin muuntautumiskykyinen. Jos haluaa liikkuvuutta, on helpompi tehdä musiikkia omalla nimellä", sanoo Ojala.
Ojalan tapauksessaan liikkuvuus merkitsee sitä, että kun ensilevy Sydämet & nuolet soi retropohjaisena, tulevan albumin sointiin tulee vaikutteita elektronisesta musiikista.
"Ja siihen yhtye tuskin taipuisi. Bändillä on oma soundi; aina samat soittajat, joilla on tietty tyyli. Esimerkiksi Lemonator, jonka soundin Anssi Kela halusi ja sai viimeisimmälle levylleen."