Lauluja pienten ih­mis­ten puo­les­ta

Kohta kaksikymmentäviisi vuotta suomalaisia viihdyttänyt Jope Ruonansuu antaa yhdessä uusista Me Hirviöt -levyn lauluista kyytiä globaalitalouden sokeuttamille yritysjohtajille ja kertoo huumorin keinoin suomalaisten paperitehtaiden alasajosta.

Uudella levyllään Lordia Euroviisuvoitosta kiittävä Jope Ruonansuu haluaa tehdä musiikkia yhä pientä ihmistä kuunnellen.
Uudella levyllään Lordia Euroviisuvoitosta kiittävä Jope Ruonansuu haluaa tehdä musiikkia yhä pientä ihmistä kuunnellen.

Kohta kaksikymmentäviisi vuotta suomalaisia viihdyttänyt Jope Ruonansuu antaa yhdessä uusista Me Hirviöt -levyn lauluista kyytiä globaalitalouden sokeuttamille yritysjohtajille ja kertoo huumorin keinoin suomalaisten paperitehtaiden alasajosta. Levyn nimi viittaa Lordi-yhtyeeseen ja Tomi Putaansuuhun, jolle Ruonansuu levyllä kumartaa.

"Kuplettiperinteeseen on kautta vuosikymmenten kuulunut se, että laulujen tulee olla helppotajuisia ja sellaisia, jotka nousevat esiin kansan syvien rivien, eivätkä herraskaisen kansanosan keskuudesta", Ruonansuu kuvaa.

Kemiläissyntyinen laulaja ja imitaattori on Spede Pasasen ja Esa Pakarisen perillinen. "Monet ihmiset sanoivat, että Spede oli suuri jääräpää, mutta niin olen minäkin. Hänen tekemisiään seurattuani opin sen, että jos haluan tehdä huumoria, minun pitää tehdä sitä omilla ehdoillani ja aina omaa sydäntäni kuunnellen."

Kun musiikissa puhutaan politiikkaa, on huumori silloin väkevin ase.

Niin M. A. Nummisen ystäviensä kanssa luoma suomalainen underground-rock kuin Speden ja Simo Salmisen ideoimat pilkkalaulutkin ovat kestäneet vuosien painon huomattavasti paremmin kuin samoihin aikoihin taistolaishengessä sävelletyt musiikilliset pamfletit.

"En ole koskaan pelännyt ottaa kantaa päivänpolitiikkaan. Mutta suorasta naljailusta en pidä, koska sellainen ei ole rakentavaa ja hauskaa. Siksi olenkin enempikin irvistellyt niitten hahmojen kustannuksella, joista olen lauluja kirjoittanut."

Ruonansuulla on suomalaisessa kupletissa lähes monopoliasema, mutta hän painottaa, että näyttelevän ja laulavan imitaattorinkin on pakko pysyä jatkuvasti ajan hermolla ja kyettävä muuntautumaan.

"Kansan, joka keikoillani käy, on hyvä tietää, mistä puhutaan, ja sen takia koetan koko ajan keksiä uusia imitoitavia, ja myös uusia henkilöhahmoja. Niilo Tarvajärvi tai Tapio Rautavaara ovat jo hiljakseen siirtymässä taka-alalle repertuaarissani."

Keikkoja Ruonansuu ei enää tee samaan tahtiin kuin 1990-luvun alun hektisinä vuosina, joista hän kertoo häpeilemättä uudessa, Tommi Virtasen toimittamassa uraelämänkerrassa Aatteleppa ite!

"Mielenkiinto minulla ei keikkailun suhteen ole vielä lopahtanut, mutta diabetes rajoittaa menemisiäni, ja jo sen takia en enää tee enempää kuin sata keikkaa vuodessa."

Pelkkä vitsien lohkominen ja imitointi ei enää riitä, ja hauskuuttajan on monesti osattava myös soittaa. Haastattelua edeltävänä viikonloppuna Ruonansuu on ollut esiintymässä Raumalla puhallinmusiikin festivaaleilla, jolla hän on soittanut saksofonia, mikä on keikalta palatessa laukaissut migreenin.

Ruonansuu tunnustaa, että uran alussa jännittävästi keikkailulle vauhtia antanut ilmaiseksi kipattu viina ei enää hänen pirtaansa istu.

"Ihmiset eivät osaa osoittaa kunnioitustaan muulla tavalla, kuin tarjoamalla oluen, mutta viime vuosina olen jo ihan kohteliaisuussyistäkin ehdottanut, että kyllä kahvi tai lasi vissyäkin kelpaa", leppoisa imitaattori lataa.

Ilmoita asiavirheestä