Ensi vuoden budjetin päälinjoihin kuuluvat osaaminen, työllisyys ja kasvu. Osaamisen ja työn rinnalla pitää nähdä kotimainen omistaminen.
Vain Hölmölän isäntä panee renkinsä naapuripellolle, hankkii siemenet ja maksaa lannoitteet. Maa ei hyödy viljan kasvusta vaan tuotosta!
Jos aineetonta investointia ei nähdä rinnakkaistaloutena, aivovuoto yltyy Tuonelan virraksi.
Esimerkiksi viihteessä on tuhansittain korkean tason osaajia vailla pysyvää alan työtä.
Heihin panostus synnyttää mittaamattomia brändi-, tekijänoikeus- ja kontribuutioarvoja.
Politiikka, viranomaiset, etujärjestöt, kauppa, rahoituslaitokset ja media julistavat kansalaisten hyvää, mutta miksi sitä ei näy?
Menetetyistä eduista, valta- ja markkina-asemista ei kannata taistella, jos seurauksena alan talous on romahtanut ja kotimaisuusaste on pudonnut prosenttiin. Jopa Katri-Helena on tuontitavaraa!
Suomalaisella osaamis- ja kulttuuripääomalla syntyneen työn tuottavuutta ei kannata lahjoittaa ulkomaille. Kun ennen tuottavuus veistettiin pöllistä, nyt veitsen terä on suunnattava älliin.
Teollinen tekijänoikeus on yhä talousteknisesti arvotonta, vaikka ABBA leipoi sillä autoteollisuuden kokoisen bisneksen.
Ruotsin musiikkituotannolle syntyi pääomahuoltoa ja kilpailukykyä, aivan kuten meillä nyt tapahtuu peliteollisuudessa. Ongelma ei siis ole taloudellinen vaan psyykkinen.
Kamreeritalouden kapeikosta luovan talouden laajakaistoille pääsy edellyttää muutoksen asenteisiin. perustuslain omaisuuden suoja ei erottele aineetonta omaisuutta. Päinvastoin, laki edellyttää yhdenvertaisuutta.
Myös aivotyön tekemisellä ja teettämisellä pitää Suomessa voida vaurastua. Arvostuksen ja rahoituksen pohjana on oltava työ, ei yritys.
Jos se on yritys, 70 vuotta lailla suojatun työn arvon pitää jäädä kiinteistön tavoin yrityksen taseeseen varoina ja vakuutena.
Luovuuden lähteistä ei jää öljyvanaa, vaan IP-talouteemme kätkeytyy jo nyt miljardien käyttämätön varallisuus.