Sarjakuvataiteilija Jaana Suorsa on kuin Kylli-täti: kevein siveltimien vedoin syntyy satu paperille tarinan edetessä.
Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille tarkoitetulla satutaidekurssilla opetellaan tarinan kerrontaa ja piirtämistä. Jaana Suorsan vetämä kurssi aloitti Nukun lapsille ja nuorille suunnatun kesätoiminnan.
Norsuja ja
heko-hekopuu
Anu-Riikka Kokkoa, Telma Pyrröä, Maj-Lis Kokkoniemeä, Ilona Sekiguchia ja Petra Naamankaa kiherryttää erityisen paljon ja keskittyminen on vaikeaa. Päivän satu sentään maltetaan kuunnella, vaikka onkin yleisöä. Eilen, kurssin päätöspäivänä, pohdittiin siilien edesottamuksia.
Jaanan siveltimestä syntyy kaksi siiliä pesäkolojensa eteen. Sitten paikalle lennähtää keiju.
”Hei, tuolla keijulla on toinen siipi pienempi kuin toinen. Sillä on siipirikko”, kuuluu Maj-Lisin kriittinen kommentti ja muut nyökyttelevät.
Lievästä siipirikostaan huolimatta keiju onnistuu kuitenkin taikomaan siilikaveruksille omat puut.
Toinen siili haluaa jalokivipuun ja toinen siili tyytyy vaatimattomasti mäntyyn. Jalokivipuussa on tietysti rubiineja, safiireja ja Afrikantähti. Männyssä on vain havuja.
”Tuohan näyttää ihan jänikseltä. Niin ja sillä on häntärikko”, kikattavat tytöt kuorossa mäntyyn pesäänsä tekevälle oravalle.
Jalokivipuun halunneelle siilille meinaa ahneutensa vuoksi käydä köpelösti. Ei onneksi hätää, sillä toisella siilillä on avara sydän.
”Täytyyhän sadussa olla hyvä loppu”, toteaa Jaana.
Sadun opetuksen tytöt hoksaavat oitis. Yhdessä todetaan, että kukaan ei ole täydellinen ja että ahneelle käy huonosti.
Tämän jälkeen käydään toimeen. Nyt piirretään puita. Rakennetaan satu sen ympärille. Telma piirtää heko-hekopuun, Petra jatkaa jo aiemmin keksimäänsä elefanttitarinaa, Ilona haluaa vain kirjoittaa, Maj-Lis tykästyi mäntyyn ja Anu-Riikan kynä vielä hahmottelee puuta.
Lapsille siilejä, aikuisille possuja
Sarjakuvataiteilijalle satu- ja sarjakuvakurssit ovat yksinäisen työn vastapaino.
”On mukavampaa olla tekemisissä ihmisten kanssa kuin istua yksin kotona piirtämässä. Näin saa omiin töihinkin ideoita”, Jaana Suorsa pohtii.
Satutäti-ideansa hän sai työskennellessään vuoden taiteilijatyöpajassa 1998-99.
”Aamupäivät sepitin satuja ja iltapäivät kiersin päiväkodeissa kertomassa ja piirtämässä niitä lapsille. Aika mukava työ. Siitä kun vielä maksettiinkin”, Jaana naurahtaa.
Tätä nykyä hän työllistää itsensä tekemällä apurahan turvin sarjakuvia ja pitämällä erilaisia kursseja etupäässä lapsille ja nuorille. Toissa vuonna hän on esitti tarinoitaan myös vanhainkodin vanhuksille. Tällä hetkellä työn alla on aikuisille suunnattu sarjakuva-albumi sikuudesta. Se on kokoelma-albumi, joka julkaistaan Kemin sarjakuvapäivillä vuoden päästä.
”Keskityn eläinhahmoihin: lapsille piirrän siilejä ja aikuisille possuja.”
Eläinhahmoja on satutaidekurssillakin piirretty ahkerasti. Kurssin alussa mukana olleen Milla Rautasen töissä seikkailevat esimerkiksi maailman viluisin käärme, liikaa kirsikoita ahminut kirahvi ja pegasos-hevonen.
Kurssilla on ilmiselvästi ollut kivaa. Niin kivaa, ettei malttaisi lopettaa ollenkaan.
Nukulla järjestetään kesän mittaan muun muassa sanataidekurssi 13-16-vuotiaille, varjoteatterikurssi yli 13-vuotiaille ja pilapiirroskurssi.