Oulun kaupunginvaltuusto sai maanantai-iltana pitkän keskustelun jälkeen tehtyä ratkaisun kaupungin tulevasta kouluverkosta. Päätöksen myönteinen puoli on se, että nyt tiedetään, millaisten tilaratkaisujen pohjalta peruskoulujen ja lukioiden elämä vastedes etenee.
Kiimingissä tai Oulunsalossa lukioikäiset pääsevät edelleen lähellä oleviin kouluihin, jotka pieneltä osaltaan tukevat vanhojen kuntakeskusten elinvoimaisuutta. Päätös, lyhytnäköinenkin, toteuttaa kunnallista demokratiaa.
Selvää on kuitenkin, että päätöksellä on seurauksia, jotka osuvat kaupungin palveluihin laajemmin ja iskevät takaisin myös koulumaailmaan. Nyt tehty ratkaisuhan tulee kaupunkilaisille seuraavan kymmenen vuoden aikana ilmeisesti toistasataa miljoonaa euroa kalliimmaksi kuin mitä olisi tullut kaupunginhallituksen esittämä malli.
Vaikka Oulun taivaalla on jo valonpilkahduksia, sellaisissa varoissa kaupunki ei tule lähivuosina olemaan, etteikö yli sadan miljoonan euron kustannusten kattamispakko johtaisi ikäviin päätöksiin.
Tehdyn ratkaisun kustannuksia voidaan kattaa tutuilla keinoilla: ottamalla velkaa, leikkaamalla kaupungin menoja tai nostamalla kunnallisveroprosenttia taikka maksuja, kuten kaukolämmön hintaa, vesimaksuja tai tontinvuokria. Millä keinoin kustannukset katetaankaan, toimet osuvat käytännössä kaikkiin Oulun asukkaisiin.
Kun kaupungin talous kiristyy, kovimmat säästöt kohdistuvat todennäköisesti sinne, missä menotkin ovat suurimmat: sosiaali- ja terveystoimeen sekä sivistystoimeen ja sen osana opetukseen. Koulurakennusten korjauksiin ja rakentamiseen lähivuosina kuluvat miljoonat tuskin voivat olla vaikuttamatta myös opetuksen sisältöön, vaikkapa lukioiden kurssitarjontaan.
Epävarmuus lisääntyy nyt myös kaupungin henkilöstöllä. Kun Oulun suuresta kuntaliitoksesta tulee vuoden 2018 alussa viisi vuotta, poistuu kaupungin vakinaisten työntekijöiden irtisanomissuoja. Ainakin perussuomalaisten joukosta on jo väläytetty, että kouluratkaisun kustannuksia on kätevä kattaa kaupungin väkeä vähentämällä.
Kouluratkaisun yhteydessä tuli paljastavasti näkyviin myös se, ettei kyse ole vain oppilaiden edusta. Jopa vasemmistoliitosta tuotiin esiin huoli siitä, mitä oman alueen lukion menettäminen merkitsisi omistusasuntojen arvolle. Vanhastaan tämän pelon ovat tavanneet nostaa esiin aivan muut puolueet.
Samoin kaupunginvaltuuston ratkaisu osoitti sen, kuinka monet uuden Oulun päättäjät katsovat asioita edelleenkin suppeasta oman kotikylän, vanhan kotikunnan tai oman kannattajakunnan näkökulmasta. Sekin on sallittua demokratiassa, mutta aika ajoin päättäjien pitäisi uskaltautua katsomaan asioita näiden viiteryhmien yläpuolelta, jos halutaan tehdä kotikaupungin kannalta kestäviä ratkaisuja.
Oulu ei ole viiden tai kuuden kunnan yhteenliittymä vaan yksi kunta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Osalla päättäjistä tämä tietoisuus ei kolmen ja puolen vuoden jälkeen vielä ole syntynyt.