Lapsuus loppuu liian ai­kai­sin

Lapsena kaikki oli niin helppoa. Koulu ei vaivannut päätä, eikä sydänsuruista ollut tietoakaan, mutta sitten tapahtui jotakin kuin salaa. Lapsuus muuttuu vääjäämättä nuoruudeksi, joskus. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja kaikilla tämä tapahtuu eri aikaan.

Lapsia ja aikuisia. Lapset tuskin ovat katoamassa koskaan mihinkään, vaikka lapsuus tuntuukin päättyvän aina vain aikaisemmin.
Lapsia ja aikuisia. Lapset tuskin ovat katoamassa koskaan mihinkään, vaikka lapsuus tuntuukin päättyvän aina vain aikaisemmin.
Kuva: Otto Kronqvist/kuvakäsittely

Lapsuus muuttuu vääjäämättä nuoruudeksi, joskus. Ihmiset ovat yksilöllisiä ja kaikilla tämä tapahtuu eri aikaan. Aikuisuuden hitaalta, mutta varmalta saapumiselta ei kukaan voi välttyä.

Milloin lapsuus sitten loppuu? Mikä on se aika kun leikkiautot ja Barbiet jäävät yksin nurkkaan ja tilalle tulee jotain muuta? Kuka sen ajan on määrittänyt?

Ruotsissa ja Suomessa tämä raja lapsuuden ja nuoruuden välillä on liukunut hitaasti alaspäin. Nykyään ei ole enää harvinaista nähdä perjantai-iltana torinrannassa 12-vuotiaita tai nuorempiakin lapsia arveluttavassa kunnossa ja savuketta toisen perään polttaen.

Siinä iässä, jolloin vielä muutama kymmenen vuotta sitten kuunneltiin perjantai-iltaisin vanhempien kanssa radiota ja leikittiin paperinukeilla, käydään nykyään jo diskoissa, murehditaan parisuhteita, meikataan ja pukeudutaan merkkivaatteisiin.



Nuorisokulttuuri puhkesi kukaan 1950-luvulla


Lapsuuden rajojen hälvenemisestä on puhuttu paljon ja ilmiön vaikuttimia on haettu monista eri suunnista. Osansa ovat saaneet niin televisio, tietokonepelit kuin internetkin.

Erityisesti amerikkalaiset elokuvat ja sarjaohjelmat ovat joutuneet tarkan syynin alle. Eikä ihme, lapsesta on takuulla hämmentävää kun parhaaseen katseluaikaan televisiossa pyörii sisällöltään vähintäänkin arveluttavaa ohjelmaa.

Amerikkalaisessa kulttuurissa keskustelu lapsuuden ja aikuisuuden rajojen hälvenemisestä on käynyt vilkkaana siitä asti kun käsite nuorisokulttuuri syntyi, yli puoli vuosisataa sitten. Silloin elänyt sukupolvi varmasti muistaakin, miten vanhempi väki kauhisteli, kun levysoittimissa soi kapinallinen rock-musiikki ja lantiot pyörivät musiikin tahdissa siveettömästi.



10-vuotias aikuisten hiekkalaatikolla


Vaikka nuorisokulttuuri muuttuukin jatkuvasti, ei nuorten kapinointi ole koskaan poistunut. Nuoruuden käsitteen alle menevät vain nykyään lukiopoikien sijaan vielä peruskoulua käyvät lapset. Vai mitä sanotte 10-vuotiaasta räppäristä, joka puhuu aikuisen miehen lailla aseista ja naisista?

Mikäli syntipukkeja haetaan, on tietenkin myös katsottava oman yhteiskuntamme sisälle. Kaikki paha ei tule Amerikasta.

Mikä loppujen lopuksi saa lapset tahtomaan aikuisiksi, vaikka kehitys ei ole kunnolla vielä alkanutkaan? Oli syy sitten vapaan kasvatuksen, ympäristön paineiden tai jonkin aivan muun, ilmiö ei ole ohimenevä.

Lapsilla ja erityisesti nuorilla on yleensä kuva aikuisuudesta kehityksen päätepisteenä ja täydellisenä päämääränä. Nykyaikaisen kehitysnäkemyksen mukaan asia on kuitenkin lähes päinvastoin. Onkin aika kummallista, miten lapsuudelle ei anneta sille kuuluvaa arvoa, vaan sitä pidetään vain eräänä kautena, jonka jälkeen ihminen on jälleen hiukan lähempänä aikuisuutta.



Se maaginen rajapyykki


Luultavasti konkreettisin aikuisuuden raja, jota tavoitellaan on maaginen 18-vuoden ikä. Isoveljeni kertoi kysyneensä aikuisuuden rajapyykkiä minulta 11-vuotiaana, ja olin vastannut hetkessä pontevasti ja määrätietoisesti. "18 vuotta."

Olen useasti kuullut harmitteluja siitä, että aikuisuus tulee sittenkin aivan liian nopeasti. Jotkut jopa ovat tunteneet, ettei lapsuudesta ole jäänyt käteen juuri mitään, koska aikuisuuden tavoittelu on vienyt siihen asti eletystä elämästä niin suuren palan.

Nyt lähes 18-vuotiaana nuorukaisena voin ainakin omasta puolestani sanoa, että olisin voinut elää lapsuuttani vielä muutaman vuoden pidempään. Toisaalta en siis ole täällä moralisoimassa ketään, mutta jos palloleikit vaihtuvat suoraan esileikkeihin, on jo mielestäni syytä huoleen.