Lähipiirissäni tapahtuneessa avioerossa lapsen kaikki yhteydet toiseen vanhempaan katkesivat vanhempien muutettua asumaan erilleen. Lapsella ei sen koommin ole ollut mahdollisuutta olla yhdessä toisen vanhempansa kanssa tai pitää tähän yhteyttä, saatikka saada tältä huoltoa – vastoin tämän vanhemman tahtoa ja kykyä.
Vaikuttaa siltä, että lapselle ei ole tässä tilanteessa saatavissa nopeasti lastensuojelu- tai oikeusjärjestelmän apua.
Saan sen kuvan, että useamman kuukauden, vähintäänkin, kestävä lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta nähdään joissakin tilanteissa ikään kuin "väistämättömänä pahana". Lapsen asioiden hoitaminen kaikkinensa voi joutua limbotilaan pidemmäksi aikaa. Vieraannuttamisella voi olla lapsen elämään kauaskantoiset seuraukset.
Olen järkyttynyt siitä, että järjestelmämme on tässä tilanteessa vielä vuonna 2025. Lapsella on oikeus myönteisiin ja läheisiin ihmissuhteisiin vanhempiensa ja muiden hänelle tärkeiden ihmisten kanssa, eikä tästä oikeudesta ole tehty poikkeusta avioerotilanteessa.
Mielestäni tätä lapsen oikeutta pitää pystyä suojaamaan paremmin: ketä oikeusjärjestelmämme suojaisi, ellei puolustuskyvyttömän lapsen terveyttä ja myös henkistä hyvinvointia vanhempien avioerossa? Lapsen edun, ja eri toimijoiden velvollisuuden olla lojaali lapsen edulle, pitäisi mielestäni näkyä kirkkaammin suoja- ja oikeusjärjestelmässämme vanhempien avioerotilanteissa.
Lapsen edun puolella
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.