Se oli kolmoisvoitto, jota kelpasi juhlia. 26. heinäkuuta 2003 Tampereen Ratinan stadionilla riitti iloisia ilmeitä ja nauravia naamoja.
19-vuotiaiden EM-kisojen keihäsfinaali oli suurta suomalaista juhlaa. Voittajana maailman menoa äimisteli lippispäinen, hiljainen maalaispoika Toholammin Purontakasesta. Palkintopallille hän sai seuraa perusrauhalllisesta tamperelaissällistä ja eloisalla murteella puhuneesta savolaisesta luonnonlapsesta.
Ykkönen, kakkonen ja kolmonen - Teemu Wirkkala, Tero Järvenpää ja Antti Ruuskanen.
Tuona iltana tyhmempikin ymmärsi, että keihäänheiton tulevaisuus on sinivalkoinen.
Kuusi vuotta sitten oli helppo maalata visio, josta tulee tänä iltana totta. Wirkkala, Järvenpää ja Ruuskanen heittävät MM-finaalissa. Heistä on tullut maailman valioita.
Mutta vain yhdestä voi tulla maailman paras.
Vuonna 2003suomalaisessa yleisurheilussa tapahtui myös paljon muuta kuin keihäsjuniorien kolmoisvoitto. Aikuisten MM-kisoissa Pariisissa Suomi jäi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran ilman mitalia.
Ruusujen sijasta alisuorittajat saivat verbaalisia raipaniskuja. Ja kipeää kävi.
Erityisen araksi tilanteen teki se, että Pohjanlahden toisella puolella vietettiin viiden mitalin juhlia. Carolina Klüft ja Christian Olsson voittivat kultaa, Stefan Holm hopeaa sekä Kajsa Bergqvist ja Patrik Kristiansson pronssia.
Oli helppo todeta ruotsalaisen mallin oletettu ylivertaisuus. Ruotsissa oli tehty vuoden 1995 EM-kotikisojen jälkeen uusi strategialinjaus. Kaikki munat olivat samassa korissa, kun raha ja resurssit ohjautuivat lajin harvoille huipuille.
Pariisin-fiaskon jälkeen harva näki suomalaisessa huippuyleisurheilussa mitään hyvää.
Autuus ja onni alkoi sieltä, missä Tornio vaihtuu Haaparannaksi.
Suomen Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä oli myrskyn silmässä jo vuonna 2003. Hän on ihmiskilpi, joka hädän hetkellä seisoo kritiikin rumputulessa ja antaa meriselityksiä.
Tänään Mäkelä voisi heristää etusormeaan ja ihmetellä ironisesti, miten Wirkkala, Järvenpää ja Ruuskanen ovat raivanneet tiensä MM-finaaliin? Varsinkin, jos suomalainen malli todella on niin mätä kuin takavuosina annettiin ymmärtää.
Länsinaapurin yleisurheiluihme on kuivunut kuudessa vuodessa kokoon. Berliinissä Ruotsi jää ilman MM-mitalia.
Mikä on tarinan opetus?
Ainakin se, että pienien maiden urheilumenestyksessä on aina kysymys myös onnesta. Keihäänheiton superikäluokka vuosimallia 1984 on Suomen lottovoitto.
