Läm­pö­ti­lat pa­laa­vat ensi vii­kol­la ke­säi­siin lu­ke­miin – hei­nä­kuus­sa Oulussa satoi vain kolmena päi­vä­nä, eikä kui­vuu­teen ole luvassa hel­po­tus­ta

Koko heinäkuun sademääräksi on mitattu Oulunsalon Pellonpään mittausasemalla yhteensä 6,9 millimetriä. Viimeksi vettä on satanut 17. heinäkuuta.

Kuiva heinäkuu on jättänyt jälkensä nurmikkoon
Kuiva heinäkuu on jättänyt jälkensä nurmikkoon
Kuva: Tiina Wallin

Sää muuttuu ensi viikolla lämpimämmäksi Oulun seudulla. Elokuun ensimmäistä viikkoa vietettiin alueella varsin viileässä säässä. 

Päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta kertoo, että maanantaina päivälämpötila on Oulun seudulla 15 asteen tuntumassa. Tiistaina elohopea kohoaa jo lähemmäs 20 astetta. 

– Idässä velloo kuitenkin koko ajan kylmempi ilmamassa. Noin Rovaniemen ja Kajaanin kohdalta menevän linjan itäpuolella on alle 15 astetta lämmintä, Valta kuvailee. 

Lämpötila pysyttelee noin 20 asteen tuntumassa todennäköisesti koko ensi viikon, ellei kylmä ilmamassa valu idästä kohti länttä ja Oulun seutua. Valta kertoo, että pientä lämpenemistä voi olla luvassa vielä keskiviikkona tai torstaina. 

– Mitään helteitä ei ole tulossa, Valta toteaa. 

Kuivuuteen ei tulossa taattua helpotusta

Heinäkuu oli osassa maata jopa ennätyksellisen kuiva. Myös Oulun seudulla sademäärät ovat olleet alhaisia. Koko heinäkuun sademääräksi on mitattu Oulunsalon Pellonpään mittausasemalla yhteensä 6,9 millimetriä. 

– Vertailuksi kesäkuussa satoi Oulunsalon Pellonpäässä 65,3 millimetriä, Valta kertoo. 

Viimeksi Pellonpään mittausasemalla on mitattu sademääriä 17. heinäkuuta eli reilut kaksi viikkoa sitten. Tuolloin asemalla mitattiin 0,7 millimetrin sademäärä.

Valta kertoo, että kaikkiaan koko heinäkuun aikana Pellonpään mittausaseman tietojen mukaan Oulussa on satanut heinäkuussa yhteensä kolmena päivänä. 

Ennusteiden mukaan Oulussa saatettaisiin saada vesisateita tulevana viikonloppuna. 

– Voi olla, että sää jatkuu poutaisena. Ensi viikon sään ennustettavuus Oulun seudulle on melko epävarma, Valta toteaa. 

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta