Lämmin syyssää hellii Oulua al­ku­vii­kos­ta, läm­pö­ti­la on 20 asteen tun­tu­mas­sa – tors­tai­na alkavat sateet ja sää vii­le­nee

Lämmin sää ei kuitenkaan tule jäädäkseen, sillä jo torstaina lämpötila putoaa 10 asteen tuntumaan ja matalapaineet tuovat mukanaan runsaiden sateiden mahdollisuuden.

Ensi viikolla saadaan nauttia muutaman päivän ajan lämpimästä syyssäästä.
Ensi viikolla saadaan nauttia muutaman päivän ajan lämpimästä syyssäästä.
Kuva: Nina Susi

Ensi viikolla Oulussakin päästään nauttimaan lämpimistä syyssäistä. Alkuviikosta lämpötilat nousevat jopa kesäisiin lukemiin. 

Päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle Ilmatieteen laitokselta kertoo, että lämmintä säätä on luvassa jo maanantaina. Päivän ylin lämpötila voi olla 18 asteen tuntumassa ja sää on aurinkoinen. Iltaa kohti sää muuttuu epävakaisemmaksi ja taivaalta voi tulla kuurosateita.

Tiistaina vietetään todennäköisesti koko viikon lämpimintä päivää. Saarikalle kertoo, että erityisesti Etelä- ja Kaakkois-Suomessa sää on jopa poikkeuksellisen lämmin. 

– Myös Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa voi olla 22-23 astetta lämmintä, jos aurinko paistaa, Saarikalle toteaa. 

Oulussa elohopea nousee tiistaina noin 20 asteen tuntumaan. Lämpötila pysyy samoissa lukemissa myös keskiviikkona. 

Saarikallen mukaan ei ole harvinaista, että Oulun seudulla mitataan syyskuun alkupuolella 20 asteen lämpötiloja. Sen sijaan etelässä jopa hellerajaa hipovat lämpötilat ovat ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita.

Lämmin sää ei kuitenkaan tule jäädäkseen, sillä jo torstaina lämpötila putoaa Saarikallen mukaan 10 asteen tuntumaan. 

– Pohjolaan saapuu matalapainetoimintaa. Sateiden ajankohtaa on vaikea ennustaa, mutta  torstaista lauantaihin voi olla aika runsaita sateita, Saarikalle kuvailee. 

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta.