Näin lakkojen keskellä olemme puhuneet paljon ammattiyhdistysliikkeistä, mutta oikeasti meidän tulisi keskustella koko työelämän muutoksesta. Harva nuori olettaa tekevänsä samaa työtä eläkeikään asti. Tämä ei ole yksisuuntainen asia, jossa toinen puoli ilkeyttään lopettaisi työt, vaan työelämä seuraa ajan henkeä kiihtyvän digitalisaation mukana.
Kuinka moni työnhakija katsoo alan työehtosopimusta työtä hakiessaan? Harveneva joukko. Enemmän kiinnitetään huomiota peruspalkkaan ja siihen mitä työnantajasta sanotaan netissä. Nykynuoriso omaksuu nopeasti uusia tapoja. Yksi näistä on asettaa puhelimeen ilmoitus työmahdollisuuksista alueella, jos nykyinen työ ei vastaakaan haluttua. Meille on syntymässä kohtaanto-ongelma, missä liian jäykkä työehtosopimus koetaan molemminpuolisesti vaikeaksi tavaksi määrittää ansiota ja sitä mitä osapuolet toisiltaan haluavat. Tämän päälle laista löytyy useita toisinsopimisenkieltoja järjestymättömille yrityksille, joihin uudet työpaikat pääasiallisesti syntyvät.
Aiemmin TES ja erityislisät olivat toimiva tapa tehdä tasokorotuksia palkkaan, koska kansakunnan elämänrytmi oli kaikkialla melko tasaista. Nykyisellään se luo tilanteita, jossa liikkuva työntekijä jää tapauksesta riippuen vakituista eriarvoisempaan asemaan. Esimerkkinä vaikka lakiin kirjatut sunnuntailisät, jotka asettavat painetta laskea perusansiota. Tällöin pääosin viikonlopputöitä tekevät keikkalaiset voivat kuoria hyvän tuntiansion, kun taas vähemmän kiinnostavat maanantaiaamut jäävät pienemmällä ansiolla jo sitoutetuille työntekijöille.
Olisiko siis aiheellista aloittaa oikea keskustelu nykytilasta ja kuinka se vastaa tulevaisuutta? On selvä, ettei korkean sosiaaliturvan Suomesta voi tehdä palkkakilpailun villiä länttä ilman yhteisiä pelisääntöjä, mutta olisiko näiden pelisääntöjen tulevaisuus kuitenkin avarampaa. Minimipalkkalaki olisi varmasti yksi tapa selkeyttää tilannetta, mutta olisimmeko valmiita edes avoimesti keskustelemaan aiheesta?