Vancouver Kaupungin ytimessä on letkeä tunnelma. Lukuisat katusoittajat pistävät parastaan, ja hyväntuulisten turistien virta halkoo edes takaisin sympaattista Granvillen kävelykatua, jossa on vähän samaa kuin Rotuaarissa.
Mutta vain vähän.
Mukana joukossa tallailee myös lumilautailija Markku Koski, joka kaivaa kameran taskustaan.
"Taidan ottaa muutamia fotoja", Koski huikkaa ja antaa pian etusormelleen käskyjä.
Kaupungin kadut ja kaupat ovat hänelle entuudestaan tuttuja.
"Asuin täällä muutama vuosi sitten silloisen tyttöystäväni kanssa", Koski toteaa.
Koski, 28, komennettiin Suomen olympiajoukkueeseen hälytysmiehenä.
"Olin jo lentänyt Japaniin, kun sain facebookin kautta tiedon, että minua tarvittaisiin. Sanoin jo vuosi sitten eri haastatteluissa, etteivät minua olympialaiset oikein kiinnosta, koska nuorten pitää päästää mukaan. Mutta valmennusjohto sai puhuttua minut ympäri, vaikka ei ole kiva kisata, kun ei ole varma omasta menestyksestä", hän jatkaa.
Kuvion taustalla on Ilkka-Eemeli Laarin loukkaantuminen.
"Todella valitettavaa, sillä Ilkka-Eemeli oli varmasti paremmassa kunnossa kuin minä nyt", viimeisen viiden kuukauden aikana vain kaksi viikkoa lumikourua eli half pipeä harjoitellut Koski alleviivaa.
"Ja harvoin sitä kehittyy, kun ei harjoittele."
Laji tärkeämpi
kuin yksi kisa
Merkillistä porukkaa, nämä lumilautailijat. Eivätkö heitä kiinnosta olympialaiset, jotka ovat lähes jokaiselle urheilijalle täydellisen hekuman huippu...?
"Niin. Meistä lumilautailijoista tehdään aivan liikaa juttuja, jossa korostetaan, että meitä ei muka mikään kiinnosta. Mutta ei se niin ole", Koski aloittaa.
"Me uhraamme tähän lajiin paljon, me keskitymme tähän vahvasti, joten yksi kilpailu ei kokonaisuudessa merkitse mitään. Minulle ja monille muille lumilautailijoille laji on tärkeämpi kuin joku kisa", Koski korostaa.
Yksi syy olympiavähättelyyn löytyy myös lapsuudesta.
"Kun aloitin, lumilautailu ei ollut olympialaji, vaan show. Olympia-aate ei minuun tarttunut, ja tätä on isälle ja äidillekin ollut vaikea selittää", Koski painottaa.
Helsingissä Suomen-kotiaan nykyään pitävä Koski on lumilautailun maailmankansalainen, joka asuu kuukauden siellä kuukauden täällä. Hänelle half pipe on vain pienen pieni osa lautailun suurta kokonaisuutta.
"Tällä hetkellä nautin kaikkein eniten vapaalaskuista, joissa helikopteri vie vuoren huipulle ja sieltä lähdetään alas. Olen mukana tekemässä elokuvaa, jossa on suomalaisten lisäksi yksi ruotsalainen", Koski innostuu.
Louekalliolta kaikki
alkoi - tietenkin
Mutta mistä kaikki alkoi parikymmentä vuotta sitten? Tietenkin Sievin Louekalliolta, jonne Jukka ja Eino Salosaari kaukonäköiseen tyyliin pystyttivät lumilautailijoille suorituspaikan.
"Ensin sinne menivät isot veljet Jukka ja Janne, ja minä sitten tietenkin perässä", Markku Koski muistaa.
Veljillä suurin kipinä on jo sammunut, mutta Markku kuuluu 28-vuotiaana lajin legendoihin.
"Pääsin nopeasti huipulle, sain nopeasti sponsoreita ja huomasin, kuinka hauskaa tämä on."
Lumilautailu on tehnyt Koskesta miljonäärin, mutta hän kiistää ehdottomasti, että laji olisi hänelle ammatti.
"Jännä juttu, mutta en miellä tätä ammatiksi, vaan koen tämän ihan yhtä mukavaksi jutuksi kuin 14-vuotiaana. En koskaan mieti rahaa vaan aina mielessä on seuraava temppu", Koski järkeilee.
Nyt päästään lumilautailijan ajatuksenjuoksussa perimmäisten kysymysten ääreen.
"Jos miettisi, mitä elämässä rupeaisi tämän jälkeen tekemään, se tietäisi uran loppua. Silloin olisi pudonnut jo kelkasta."
Sotshi 2014...
ehkäpä ei
Eli mitä teet isona?
"Ehkä jotain lumilautailuun liittyvää."
Entä Sotshin olympialaiset 2014, jotka olisivat jo neljännet kisat?
"Korven Jannen kanssa lyötiin juuri viisisataa veikkaa siitä, olenko mukana vai en. Jannen mukaan olen", Koski nauraa.
Milloin tie vie taas kotikonnuille Sieviin?
"Pari kertaa vuodessa. Ehkä seuraavan kerran kesällä", vinkkaa temppuihme, jolle lumilautailu on luonteva elämäntapa.
Se ei vain ulkopuoliselle ihan heti avaudu - mutta ei tarvitsekaan.