Käsi pystyyn: kuka ajattelee muuttuvansa yksityishenkilöstä yleisöksi istahtaessaan taksin takapenkille? Korkeimman oikeuden päätös tekijänoikeusmaksuista takseissa soitettavasta musiikista on hyvää tarkoittavan lain ylitulkintaa. Tekijänoikeuksiin kohdistuvat uhkakuvat ovat aivan muualla kuin taksien kojelaudoissa.
Kukaan ei käytä taksia kuunnellakseen siellä musiikkia. Asiakkaalle on yleensä samantekevää, mikä kanava tai levy on päällä. Monet kuljettajat säätävät äänen hiljaiseksi taustahälyksi kyydin saatuaan.
Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu on tehty Säveltäjäin tekijänoikeustoimiston Teoston kanteen pohjalta. Kaikki oikeusasteet on käyty läpi, joten päätös on lopullinen. Yleistä oikeustajua se kuitenkin vastaa vain vaivoin, jos ollenkaan.
KKO:n mukaan kyseessä on musiikin julkinen esittäminen. Niin voi olla, mutta taksinkuljettaja on ainoa, joka istuu autossaan koko ajan. Muut tulevat ja menevät viipyen asiakkaina yleensä vain hetken. Päätöksen tulkinnanvaraisuutta korostaa sekin, ettei korkein oikeus ollut asiassa yksimielinen.
Vuosittain maksettava korvaus ei ole suuri, mutta se siirtyy ajan oloon kyytien hintoihin. Tekijänoikeuksien valvojat saivat mitä pyysivätkin; taksiyrittäjät ja asiakkaat joutuvat sopeutumaan.
Kysyä silti voi, kannattiko kamppailua käydä. Kyseessä on täysin marginaalinen asia verrattuna piraattiäänitteiden, internetin ja omatoimisen kopioinnin uhkaan. Ne jäytävät tekijänoikeuksien perusteita ja esittävien taiteilijoiden tulevaisuutta. KKO:n päätös synnyttää ikävän maun yhteiskunnasta, joka kontrolloi jopa taksien radionkäyttöä. Teoston logiikka on selkeä, mutta sen ahneutta on vaikea ymmärtää.