Lahtela syyttää kes­kus­ta­lai­sia mus­ta­maa­lauk­ses­ta

Kymen vaalipiiristä eduskuntaan valittu keskustan kansanedustaja Seppo Lahtela, 59, ei asetu tulevissa vaaleissa keskustan ehdokkaaksi. Lahtela ilmoitti asiasta perjantaina. Hän sanoi syyksi omassa vaalipiirissään tapahtuvan "tarkoitushakuisen mustamaalauksen", jota harjoittavat muut keskustalaiset.

Kymen vaalipiiristä eduskuntaan valittu keskustan kansanedustaja Seppo Lahtela, 59, ei asetu tulevissa vaaleissa keskustan ehdokkaaksi. Lahtela ilmoitti asiasta perjantaina. Hän sanoi syyksi omassa vaalipiirissään tapahtuvan "tarkoitushakuisen mustamaalauksen", jota harjoittavat muut keskustalaiset.

Lahtela jätti kuitenkin avoimeksi lähtemisen jonkun muun puolueen ehdokkaaksi. -- Jos tulee hyviä tarjouksia, kaikkia harkitaan. Olen viihtynyt edustajantoimessani hyvin, mutta ääni ei ole oikein korkealle kuulunut.

Lahtela on aina silloin tällöin poikennut ryhmänsä kannasta muun muassa eläkeläisiä koskevissa asioissa. Viimeksi perjantaina hän äänesti seksinostolaissa ainoana keskustalaisena myös myynnin kieltämisen puolesta.

Lahtelan mukaan hän on kuitenkin käyttänyt punaista nappia säästeliäästi ja harkiten. Monessa tapauksessa hän "on joutunut venymään", jotta voisi äänestää samalla tavoin keskustan ryhmän kanssa. -- Joskus olen saattanut vähän myöhästyäkin äänestyksestä.

"Maakuntien ääni ei kuulu riittävästi"

Vehkalahdella asuva toisen kauden kansanedustaja katsoo pyrkineensä pitämään kansan puolia ohi puolueenkin etujen. -- Vaalipiirissä on sitten eduskuntatasolta levitelty vääriä tulkintoja puheistani ja leimattu minut milloin minkäkin opposition edustajaksi.

Luopumisilmoituksen ajoitukseen vaikutti se, että keskusta asettaa ehdokkaita Kymessä ensi viikolla.

Lahtelan mukaan keskusta ei ole saanut maakuntien Suomen ääntä riittävästi kuuluviin. Koko ajan on kuultu, että työllisyys on kehittynyt myönteisesti ja globalisaatio on meille mahdollisuus.

-- Miten on ihmisten arkipäivän asiat. Muun muassa kansaneläkkeen seitsemän euron tasokorotus on eläkeläisten suoranaista häpäisemistä, Lahtela huomautti.

Keskustan kansanedustajista eivät enää asetu ehdolle myöskään Jaana Ylä-Mononen ja Matti Väistö. Heidän luopumiseensa ei kuitenkaan liity mitään protestia.

Ilmoita asiavirheestä