Kun suuret afrikkalaiset ja aasialaiset evankelis-luterilaiset kirkot ovat alkaneet itse tehdä lähetystyötä, myös suomalaisten tekemän lähetystyön luonne on muuttunut ja monipuolistunut.
"Nämä nuoret kirkot ovat mukana vuoropuhelussa, jossa yhdessä suunnitellaan lähetystyötä", kertoo lähetysjohtaja Seppo Rissanen Lähetysseurasta. Yhdessä suunnittelu kattaa paitsi suomalaisten tekemää työtä myös näiden nuorten kirkkojen omaa työtä.
Yhteistyö näkyy muun muassa siinä, että nuoret kirkot tai heidän edustajansa toimivat myös Suomessa. Käytännön esimerkkinä Rissanen mainitsee, että Helsingissä työskentelee kiinalainen pastori, joka toimii ennen kaikkea Suomessa asuvien kiinalaisten parissa.
Dosentti, lähetysteologi Risto A. Ahonen arvioikin, että lähetystyö on nykyään kahdensuuntainen liike. Lähetys ei suuntaudu vain pohjoiselta pallonpuoliskolta etelään vaan myös etelästä pohjoiseen. Suunta muuttuu, kun esimerkiksi siirtolaisten mukana saapuu uusille asuinalueille myös pappeja.
Lähetystyötä pohdittiin Oulun hiippakunnan ja Suomen Lähetysseuran yhteisessä tilaisuudessa Oulussa. Teologeja ja muita seurakuntien työntekijöitä oli paikalla runsaat kolmekymmentä.
Lähetystyöntekijöiden
määrä vähenyt
Ahonen muistutti myös laajemmasta kehityksestä: länsimaiden ulkopuolella asuu jo enemmistö kristityistä, noin miljardi ihmistä, kun kristittyjä on kaikkiaan noin 1,9 miljardia.
"Euroopan ja Pohjois-Amerikan seurakuntien määrä on edelleen suuri, mutta painopiste on selvästi siirtynyt. Kun katsoo ennusteita, väestöllinen ja maantieteellinen painopisteen siirtymä entisestään vahvistuu", Ahonen sanoi.
Lähetysjärjestöissä työskentelevien määrä laski koko 1990-luvun. Vuonna 1990 lähettejä oli 685 ja vuonna 1999 enää 502.
Nyt luku on vakiintunut noin viiteensataan. Lähetysjohtaja Seppo Rissasen mukaan näköpiirissä ei ole, että lähtemisen halukkuus olisi enää vähenemässä.
Tuomiorovasti Heikki Karvosenoja kuitenkin ynnää, että lähes 200 lähetin pudotus kymmenessä vuodessa on aika suuri.
Karvosenojan mukaan pulaa on nimenomaan papeista. Vanha malli ei enää toimi, eikä yleinen kutsu lähetystyöhön riitä. Työn luonnetta halutaan ajatella yksilöllisemmin.
Ongelmia koetaan myös paluussa kotimaahan. Karvosenoja toteaa, että virkavapausmahdollisuuksissa lähetystyön ajaksi on selvästi parantamisen varaa.
Nykyään halukkaita löytyisi aiempaa lyhytjänteisempään lähetystyöhön, joka toteutuu esimerkiksi projekteissa.
"Mistä löytyy se porukka, joka sitoutuu pitkäjänteisemmin. Meillä on ihmisiä, jotka ovat vuosikausia puurtaneet lähetystyössä, mutta se joukko alkaa ikääntyä. Lisäksi aktiivinen joukko on usein liian pieni", tuomiorovasti Heikki Karvosenoja pohtii.
Rissanen ei kuitenkaan näe pulmaa lähettien määrässä tai sitoutumisessa. Hän kokee haasteeksi sen, miten pystytään löytämään oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin ja miten heidät saadaan viihtymään työssä.
"Työn pitää olla mielekkäästi järjestettyä", hän muistuttaa. Avuksi tähän esimerkiksi Lähetysseura on alkanut pohtia lähetystyön järjestämismuotoja, että se olisi mahdollisimman monelle mielekäs palvelumahdollisuus. Valmistumassa on ohjelma, jossa tarkastellaan lähetystyöntekijöiden uraa kokonaisuutena.
