Kolumni: Kukaan ei saisi joutua kiu­sa­tuk­si, mutta yhä liian moni joutuu

Kuvagalleria: North of Hell -fes­ti­vaa­li kokosi me­tal­li­kan­san Kuu­si­saa­reen

Kylmän sodan aikaa Kuu­sa­mos­sa: Pääl­lik­kö soitti Antti Lei­vol­le ve­nä­läis­loik­ka­reis­ta – "Meistä tuli ys­tä­vät"

Antti Leivo on eläkkeellä oleva rajavartija Kuusamosta. Hänen puhelimensa soi yllättävissä merkeissä vuonna 2005.

Vuonna 2005 Antti Leivon puhelin soi ja soittaja kysyi, rajamies Leivoa. Saksalais-englantilainen kuvausryhmä oli Kuusamossa tekemässä Tie vapauteen -dokumenttia yhdestä mukana olleesta loikkarista, Alexander Shatravkasta.
Vuonna 2005 Antti Leivon puhelin soi ja soittaja kysyi, rajamies Leivoa. Saksalais-englantilainen kuvausryhmä oli Kuusamossa tekemässä Tie vapauteen -dokumenttia yhdestä mukana olleesta loikkarista, Alexander Shatravkasta.
Kuva: Ulla Ingalsuo.

Antti Leivo on eläkkeellä oleva rajavartija Kuusamosta.

Alla hän kertoo tarinansa siitä, kuinka loikkarista ja rajavartijasta tuli vuosikymmenten jälkeen ystävät.


”Oli aamuyö, 12. heinäkuuta vuonna 1974, kun Liikasen vartioaseman puhelin soi Kuusamossa. Rajakomppanian päällikkö soitti ja kertoi kolmesta venäläistä rajaloikkarista. Toinen miehistä olisi aseistettu ja mukana olisi myös nainen. Latasin rynnäkkökiväärin ja herätin vaimoni. Hän jäi vartioimaan asemaa ja odottamaan apuvoimia. 10-vuotiaan tyttäremme nukkui kaikessa rauhassa.

Otin mukaani aseeni, radiopuhelimen ja Poju-koiran. Löysimme jäljen Oulankajoen rannalta ja ryhdyimme jäljittämään karkureita. Jälki oli löytöhetkellä 15 tuntia vanha, mutta koira seurasi sitä hyvin koko yhdeksäntuntisen etsinnän ajan.

Suorajärven seutuvilla pienen järven rannalta on vanha savotta-aikainen sauna, jonka ovi oli raollaan. Koira oli saunasta muutaman kymmenen metrin päässä, kun se ilmoitti minulle, että sisällä on ihmisiä. Kutsuin koiran luokseni ja otin sen tunnusvaljaat pois, jätin vain kaulapannan.

Juoksujalkaa siirryin ovelle, tempaisin sen auki ja näin neljä miestä nukkumassa. Miehet heräsivät ja nousivat nopeasti ylös. Ajattelin, että ovat saksalaisia turisteja, koska joukossa ei ollut naista. 

Kysyin passeja. 190-senttinen kaveri nousi ja viittoi rintaansa, että Kanada. Toistin vaatimukseni ja hän rupesi kaivamaan kädet täristen rintataskuaan. Ei sieltä passia löytynyt, mutta tupakka kyllä. Tulitikku ei ehtinyt sammua kun tajusin mistä porukasta oli kyse; mahorkan haju levisi saunaan nopeasti.

Komensin miehet ulos ja riviin. Koira vartioi heitä sillä aikaa kun tarkastin miehet aseiden varalta ja hälytin apua. Yhdestä saappaasta löytyi puukko ja yhden miehen taskussa oli kartta, johon oli piirretty katkoviivalla reitti Paanajärveltä Ruotsin rajalle.

Ei mennyt montaa minuuttia, kun etsinnöissä mukana ollut helikopteri laskeutui ja toi lisää miehiä paikan päälle. Karkurit kuljetettiin kävellen kuulusteltavaksi.

Saunan lattian alta löysin miesten passit, ja seinällä roikkuneesta pussista homeisia leivänkannikoita, joita olivat keittäneet kattilassa.

Asiasta ei tietenkään puhuttu vuosikymmeniin.

Vuonna 2005 puhelimeni soi ja soittaja kysyi, olenko rajamies Leivo. Saksalais-englantilainen kuvausryhmä oli Kuusamossa tekemässä Tie vapauteen -dokumenttia yhdestä mukana olleesta loikkarista, Alexander Shatravkasta. He halusivat tavata. Mietin yön yli ja kutsuin heidät kotiimme. Dokumenttia ei koskaan julkaistu, mutta meistä tuli ystävät.

Shatravka kertoi, että heidät palautettiin takaisin Venäjälle ja tuomittiin ensi viideksi vuodeksi mielisairaalaan ja sen jälkeen neljäksi vuodeksi vankilaan. Gorbatšovin aikana hänet vapautettiin ja miehelle annettiin lupa lähteä maasta. Hän muutti Yhdysvaltoihin, missä asuu edelleen. Pidämme yhteyttä muun muassa Facebookin avulla.

Ei minua pelottanut tuolloin eikä ole pelottanut sen jälkeenkään. Se oli sitä kylmän sodan aikaa Kuusamossa.”

Leivon tarina on julkaistu Kalevan Suomi 100 – Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta -lehdessä, jota on jaettu 100 000 kappaletta. Tilaajat voivat lukea lehden myös eKalevasta.