Fiat Unon ja Nissan Sunnyn vieressä parkkipaikalla on roikan nokassa ruumisauto.
Oldsmobile Custom Cruiser vuosimallia 1980 ei tosin enää kuljeta vainajia, vaan muun muassa soittimia ja oululaista omistajaansa Rauno Häröstä.
Härönen etsiskeli farmariautoa nelisen vuotta sitten. Netistä löytyi sopivanlainen ajokki, entinen Dahlströmin hautaustoimiston auto Tyrnävältä.
Nimenomaan ruumisautoa hän ei etsinyt.
"Ilmoitusta lukiessani en edes tiennyt, että kyseessä oli ruumisauto. Sitten kyllä muistin, että sen niminen hautaustoimisto taitaa olla", hän toteaa.
Suoraan työajosta Oldsmobile ei tullut, vaan auto oli ollut hautaustoimiston omistajilla muutaman vuoden yksityiskäytössä. Muutoksia ei tarvinnut omistajan vaihtuessa tehdä. Peräosasta oli arkkulavetti kiskoineen otettu jo pois.
Auton menneisyys ei värähdyttänyt suuntaan saati toiseen: auto kuin auto.
"Ruumisautoissa on se hyvä puoli, että niillä on yleensä ajettu hiljaa ja niitä on pesty paljon."
Oldsmobile ei Härösen mielestä ole aivan heti tunnistettavissa ruumisautoksi, koska se on harmaa.
"Peräosan landau-raudat tietysti kertovat, mistä on kysymys. Jotkut näyttävät liikenteessä selvästi tunnistavan auton, ja toiset ovat käyneet sitä katselemassakin", hän kertoo.
"Yleensä auto ei herätä kysymyksiä, mutta joskus pitää harkita, millä kulkuneuvolla mihinkin lähtee. Kaikkiin diskreetteihin tilaisuuksiin ei voi arkkuautolla mennä."
Ajaessa vallitseva tunnelma on kuljettajan mielestä väkisinkin arvokas.
"Tämä on iso auto ja pyrkimykseni on ajella rauhallisesti. Jalankulkijat huomioin jo hyvissä ajoin ja päästän heidät suojatiellä yli. Sitten ei uskalleta mennä ja ihmetellään, miksi tällainen auto pysähtyy kohdalle."
Asiallinen ajotapa ja käytös on syytä omaksua, jos alla on vähänkään poikkeavan näköinen menopeli. Sen opetti jo entinen auto, Volvo Duett.
Osansa rauhallisiin liikkeisiin on myös polttoaineen kulutuksella. Viiden litran kone hörppää kaupunkiajossa bensaa kutakuinkin 17 litraa satasella. Kovin kaukana Härönen ei Oldsmobilellaan tapaakaan käydä. Pidemmille reissuille hän yleensä lähtee laina-autolla. Kilometrejä kertyy vuoden mittaan alle viisi tuhatta.
"Verotukset ja päästöt ovat tapetilla, mutta paikallaan seistessä tämä vie ihan yhtä paljon kuin joku Punto. Kulutus ei ole tässä se ratkaisevin tekijä."
Hrn-drn-drn-drn-drn, hyrähtää auto käyntiin. Hurina on kerrassaan rauhallista ja tasaisen tahdikasta.
"Sisälle ei kuulu moottorin äänestä juuri mitään. Tässä oli ennen dieselkone, joten äänieristykset ovat hyvät", kehuu Härönen.
Auton ainoa hienous on takaovessa. Sen ikkunan saa laskettua auki sekä kuskin paikalta että takaoven kahvasta. Takaoven taas voi avata sekä avatun ikkunan kautta sisäpuolen kahvasta että normaaliin tapaan ulkopuolelta. Ovi aukeaa sekä sivulle että alalaidasta.
"Takaikkunan avaava nappi on auton kojelaudan kulunein katkaisija. Ihmettelin pitkään, miksi, mutta sille oli sitten ihan luonnollinen selitys", hän sanoo.
Käyttöhistoria jättää jälkensä.
Takaosasto on tilava.
"Rakennustarvikkeiden kuljettamiseen tämä on kätevä. Täysimittainen levykin mahtuu hyvin tänne perään", kehuu Härönen.
Mahtuu monenlaista muutakin. Kaksi kontrabassoa sopii samaan kyytiin vaivatta, kymmenkunta kitaraa pääsee kerralla perille ilman laukkuja väljästi aseteltuina ja kaksi polkupyörääkin kohtalaisen helposti.
Vähemmän kätevä auto on parkkipaikalla. Kääntösädettä riittää, näkyvyyttä taakse ei. Parkkiruutuun on parempi päästä ajamaan suoraan läpi ja nokka lähtösuuntaan. Jos nyt auto silloinkaan mahtuu ruutuun kokonaan.
"Pitkä", vastaa Härönen kysymykseen Oldsmobilen mitoista. Viereiset Sunny ja Uno näyttävät Oldsmobilen vieressä kieltämättä aika surkeilta. Ties vaikka Unon saisi hieman litistettynä mahtumaan autonperään.
Kokkapuheita, vitsejä ja kyselyjä hajusta ja olalle koputtelevista entisistä kyyditettävistä riittää, mutta ainoa hautaustoimistokäyttöön viittaava auton mukana tullut asia on nippu kantoliinoja.
"En ole niille keksinyt käyttöä. No, jos joku piano pitäisi siirtää", Härönen keksii.
Pieni Suomen lippu oli autossa vielä kaupantekohetkellä, mutta ei ole enää.
"Humorististen ystävien ansiosta lipun paikassa on ollut ties mitä horsmien ja Ruotsin lipun väliltä. Kun Raatissa oli jääspeedwaykisat ja Serenius voitti, tuli pidettyä Ruotsin lippua autossa."
Hän arvelee, että Suomen lippua ei varmaan edes saakaan laittaa kuin oikeaan ruumisautoon.
"Kaiken kaikkiaan mainion remuautonhan tästä saisi, mutta ei ole kovin huvittanut."
Kertakäyttöautosta ei ole Oldsmobilessa kysymys, mutta Härönen muistuttaa vanhan auton vaativan työtä. Ruosteen kanssa pitää viitsiä tapella ja rahaa saa kyllä menemään.
"Käyttövero tulee tällä autolla nousemaan paljon. Toisaalta uuden auton hankintakustannukset ovat nekin oma lukunsa."
Auto on pelannut, mutta omat tyyppivikansa siinä on kuten missä tahansa muussakin mallissa.
"Osia nyt on tietysti pitänyt vaihtaa vuosien varrella. Kerran se jätti välille, kun startti hajosi. Hinausapua piti hommata, että pääsi pois, mutta onneksi en ollut kaukana kotoa", hän tuumaa ja muistuttaa pienten vastoinkäymisten vain lähentävän ajoneuvon ja omistajan suhdetta. Jopa äärimmilleen.
Katsastuksessa auton epäsymmetrinen jarruvaijeri vaikutuksineen on joskus aiheuttanut pientä taikinointia, mutta onpa konttorilla vaihdettu mielipiteitä eräästä toisestakin auton piirteestä.
"Kerran katsastusmies oli sitä mieltä, että jalankulkijat tarttuvat landau-rautoihin kiinni. Siinä olisikin kauhuelokuvaefektiä irrotella kävelijöitä autosta kotona."