Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéll sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että sodankäynnin harmaat alueet lisääntyvät tulevaisuudessa ja niihin pitää varautua.
Tulevaisuudessa vallasta taistella kybermaailmassa sekä informaatiovaikuttamisen saralla.
Limnéllin mukaan Vastaamon tietomurto on suuronnettomuus, joka kohdistuu mieleen ja bitteihin. Hänen mukaansa tietojen varastaminen ei ole kuitenkaan kyberturvallisuuden suurin haaste.
Kansainvälisesti puhutaan, että suurin haaste on datamanipulaatio. Tämä tarkoittaa sitä, että sähköisessä muodossa olevaa tietoa muutetaan niin, ettei siihen voida enää luottaa.
– Se voisi kohdistua vaikkapa terveystietoihin, jolloin meillä pahimmillaan menisi luottamus koko aineistoon, Limnéll sanoo Ilta-Sanomille.
Viime viikolla julki tulleessa Vastaamon tietomurrossa kymmenien tuhansien ihmisten asiakastiedot päätyivät terapiakeskus Vastaamon tietokannasta vääriin käsiin. Tiedot kaapannut taho on sittemmin kiristänyt rahaa sekä Vastaamolta että sen asiakkailta ja työntekijöitä.
Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii tapausta. KRP:n mukaan kiristäjälle ei saa luovuttaa rahaa.