Oulu
Elämä kuljettaa. Neljästä oululaisesta syntyi Turussa KVAK = Koti välillä aika kaukana.
KVAK ei pidä linjapalavereja. KVAK paneutuu, paneutuu vaikkapa miehen verenkiertoon, väkivaltaan niin kuin Pirunpellon lepotilassa, joka otti osaa vailla koti-ikävää teatterilliseen Kesäaika päättyy -tapahtumaan.
KVAK sanoutuu irti formaateista, mikä tarkoittaa, että kvakilaiset laskevat esittäväksi todellisuudeksi paljon muutakin kuin teatterin: "Se mikä on kivaa, mikä pursuaa, on tärkeää. Sille mille me aktiivis-passiivisesti valitsemme muodon."
Muotoon tuijottelijoille kerrottakoon, että KVAK on todentanut livekuunnelman seminaarissa, heittänyt ajatuksen näyttelystä... KVAKilla ei ole ikää vuoden päiviä enempää.
Sosiaaliturva - taiteilijapalkka
Kvakilaisilla Tobias Effellä (26), Pasi Lappalaisella (35), Sanna-Erika Suorsalla (26), Tella-Johanna Tauriaisella (21)on Turussa yhteinen koti KVAKin lisäksi.
Heistä kukin on tallannut oululaisen näyttämötodellisuuden jälkeen tois'puol'jokk'elaisuutta, missä ei ole sielläkään teatterinteossa ratkaisevaan asemaan millään lailla päässyt raha.
Kvakilaisten elämänalusta kun löytyy linjalta Turun Taideakatemia, Teatteri Suden ja Turun Uuden Teatterin pakkoliitos, TUT:n improvisaatioryhmä, tuotantotalomaisesti toimiva Tehdasteatteri, Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos...
Kertaalleen joukosta nykyisen Turun taideakatemian kautta valmistumiskiekan jo aiemmin heittänyt Pasi Lappalainen kuittaa: "Haluan katsoa asiaa siten, että mulla on valtion apuraha enkä tuijottaa, että Kela maksaa työttömyyskorvausta. Taiteilijapalkka-ajatuksella vapautan luomisvoiman itselleni."
Harjoitustyö näyttämölle
Pirunpellon lepotila on Sanna-Erika Suorsan harjoitustyö. Koskapa hän opiskelee teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun taideakatemiassa, kvakilaisille ei jäänyt tässä tapauksessa ulostuontiformaattia etsittäväksi. Siksi lankesi teatteri.
Sitten harjoitustyösession ja maaliskuisten opinahjoesitysten yhteisideoinnilla syntynyt nousi Ouluun siis lepotilasta ja koki käsikirjoituksenkin lopulta laatineen Sanna-Erika Suorsan mukaan uusdramatisoinnin.
Ajatus tihentyi aiemmin ajankohtaan juuri ennen väkivaltaa, nyt käytiin käsiksi tuota pikaa. Mies mätti, kun "vaimo" pörräsi: Kipitti auvon uteliaana - miehen mielestä tiellä.
Pirunpellon lepotila ei ole stanislavskilaista psyyken maalaamista eikä kyökkirealismia. Se on kolmelle näyttämötoimijalle sovitettu tarina.
Se on ihmismielen nukketeatteria, missä miesihminen on istutettu keskiöön. Takaviistosta rekvisiittaläjänsä kautta häntä lähestyvät toiset. Pirunpellon lepotila muistuttaa sävellystä, jonka esittämisessä liikkeiden suunnat ja yksinkertainen merkkaus (pupukorvat, karvalakki, aurinkolasit, valkoinen takki) ovat sanojen rinnalla puoli ruokaa.
Ja mitäkö tämä miesihminen halaa kuten kotka: Aurinkoapa, aurinkoa. Valoa. Tulta. Hallintaa.
Kyllä me silt
lotataan
Kvakilaiset eivät vahtaa rahaa. Arkipäivän tuttavat ovat laina, opintotuki, sosiaaliturva, peruspäiväraha.
Tuleva teatteri-ilmaisun ohjaaja sanoo nojaavansa rahaan siinä mitassa, että tulevaisuudessa toivoo tekevänsä opetustyötä saadakseen maksettua vuokran, ruoan ja sähköt ynnä mahdollistettua omat prokkikset. Hän haluaa tutkia, mikä on tärkeää. "Tutkia niin kauan että joku muukin on valmis joskus maksamaan siitä, mitä olen miettinyt. "
"Mutta kyllä me lotataan."
