On se kevät ollut myöhässä joskus muulloinkin. Ainakin jos on Kalevan arkiston merkintöjä uskominen.
Toukokuun ensimmäiselle päivälle vuodelle 1962 päivätty kuva näyttää, miten Kakaravaaran katoilla, kaduilla ja pihoissa on uusi lumipeite. Samaten asemapiha ja sen viereinen oululaisten ”Ratantakustaksi” kutsuma alue todistavat samaa talvista idylliä.
Kuvassa katsellaan maisemaa Koulukadun ja Mäkelininkadun välisestä korttelista. Ja kun tuolloin ei ollut vielä kuvauskoptereita kuten nyt, otos lienee peräisin joko tontille samoihin aikoihin kohoamassa olleen 8-kerroksisen talon työmaalta tai nostokurjen nokasta.
Kuvassa eletään muutoksen aikaa: samaisissa kortteleissa kaikuu nyt Rautatienkadun varteen tulevien kolmen 12-kerroksisen asuintalon työmaista ensimmäisen äänet.
Jos kuvan näyttäisi parikymppiselle avojalakaselle, hän saattaisi sijoittaa näkymän mihin tahansa Suomea. Selkeitä, tuttuja maamerkkejä ei ole.
Keski-ikäiselle, Oulua pidempään tunteneelle, kuvassa on jo huomattavasti enemmän tartuntapintaa. Myös paikan tarkempi määrittäminen onnistuu.
Ikihonganjuurevalle oululaiselle valokuva olisi jo tarkkoja tarinoita. Kutkuttaa ajatuskin, että joku Kalevan lukijoista saattaa tietää, kenen on kuvassa näkyvä traktori!
Rakennustyömaa on Postitalon. Korttelin kaupunginpuoleisen osan täyttää tänään Teletalo – oma vahva ehdokkaani Oulun rumimpien rakennusten kärkikaartiin.
Punatiilinen, kaksikerroksinen VR:n toimistorakennus Hallituskadun ja Rautatienkadun kulmasta on kadonnut. Sen suojelemiseksi tehtiin yritys mutta turhaan.
Vieressä oululaisia viime vuosien ajan paljon puhututtanut Kivikukko näkyy lumipeitteisenä kukkulana sille, joka ei sitä Kivikukoksi tiedä. Sekin on mennyttä.
Vasemmalla pilkistävät asemanseudun valkoiset rakennukset saivat väistyä jo aikaa sitten. Nyt tuolta kohdin pujahdetaan Asematunneliin.
Radan takana, siinä mihin oululaiset nyt jännittävät ihmeellisen matkakeskusmaailman mahdollista kohoamista, siintää vuoden 1962 keväällä matalien rakennusten rivi: VR:n huoltorakennuksia kuten konepaja ja veturitallit.
Nykyisen linja-autoaseman – tuon joka saa satunnaisen matkailijan luulevan tulleensa kirkonkylään – vaiheilla sijaitsi rautatieväen ruokala Lopotti.
Raksilassa on jäljellä lohdullisen paljon aikakauden rakennuskantaa. Ratakadulla tosin on nyt kivierämaa kuvassa näkyvien perinteisten puutalojen sijaan. Suuri muutos on myös sen naapurissa, Syrjäkadulla, jonka kaupunginpuoleisen laidan kirjoi 1960-luvun kuluessa Eino Niemelän toimiston suunnittelemien pistetalojen jono.
Vieläkin taempana, kuvan ylälaidassa on kaksi nykyoululaisillekin tuttua rakennusta: nykyisen Teuvo Pakkalan kadun koulut. Oikealla tuolloinen Oulun normaalilyseo, 1980-luvulla tilat jättänyt ja Linnanmaalle siirtynyt Oulun normaalikoulu. Sen vasemmalla puolen on Teuvo Pakkalan koulu, ennen kansakouluna tunnettu, kaupunginarkkitehti Martti Heikuran suunnittelema rakennus.
Arkistokuvan kautta tuli kurkattua oululaisen keskustarakentamisen lähihistoriaan. ”1950-luvulla alkoi puisen Oulun ’muuttomyynti’”, toteaa FT Turo Manninen mitä sattuneimmin kirjoittamassaan Oulun kaupungin historian kuudennessa osassa.
Mutta se on jo oman tarinansa väärti.
Kun siirtyisi sadan vuoden taakse, Kauppurienkadulla kohtaisi ihan muuta kuin korkeiden kivitalojen rivit ja kiirehtiviä keski-ikäisiä kulkijoita. Kouluikäisiä ei siellä ja lähikaduilla näy – ei ainakaan kotiinsa kulkemassa.
Osa Oulun Vaaran kaupunginosa tunnettiin tuolloin nimellä Kakaravaara.
Merimiesten ja käsityöläisten matalissa puutalokortteleissa sijainneet kodit olivat suurperheiden tyyssijoja. Ja tienoo jota nykyisessä suur-Oulussa pidämme keskikaupunkina, oli 1800-luvun loppupuolella pahaista laitakaupunkia.
Rautatien rakentaminen kaupunginosan itäpäätyyn vuonna 1886 aloitti sosioekonomisen painopisteen siirtymän. Hyvin hitaan, tosin.
Sotavuodet kurittivat kortteleita kovin, mutta se mitä vihanpidon tuhoilta jäi, kyettiin itse paljolti hävittämään. Tilalle tuli rakennuskantaa, jota vanhat Kakaravaaran kivitalot värittävät kuin kaktuksenkukat erämaata.
Kakaravaara on monille rakas – moniaita usemman polven kakaravaaralaisia löytyy tänäänkin.
Kirjailija Teuvo Pakkala (1862–1925) teki tarinoillaan Kakaravaarasta osan suomalaisen kirjallisuuden historiaa.
Kuka päivittäisi kertomakirjallisuuttamme tältä osin?
Katso lisää kuvia Oulun Kakaravaarasta 1960-luvulta kuvagalleriasta.