Olin noin kymmenvuotias, kun juhannuskesällä löysimme kotini läheltä lammesta hirvenvasan. Pieni vasa räpiköi lammessa pääsemättä nousemaan sen jyrkkiä penkkoja kuivalle maalle. Hirviemää ei näkynyt.
Naapurin isäntä tarttui toimeen ja kahlasi lampeen, nosti vasan syliinsä ja kantoi sen rantaan. Sain kuivailla vapisevaa vasaa heinätupolla, kun se lepäsi ruohikossa.
Sydämeni oli myyty, ja olisin halunnut ottaa vasan hoidettavaksemme.