Kurs­si­ka­ve­rit koe­ka­nii­nei­na

Isojen ja raskaiden ovien kanssa saa temppuilla ihan tosissaan, jos aikoo päästä sisään Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan päärakennukseen.

"Ei tämän takin pukeminen päälle tunnu enää niin siistiltä kuin ensimmäisellä kerralla", viidettä vuottaan lääketiedettä opiskeleva Noora Antila naurahtaa.
"Ei tämän takin pukeminen päälle tunnu enää niin siistiltä kuin ensimmäisellä kerralla", viidettä vuottaan lääketiedettä opiskeleva Noora Antila naurahtaa.

Isojen ja raskaiden ovien kanssa saa temppuilla ihan tosissaan, jos aikoo päästä sisään Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan päärakennukseen.

Useampi tulija kiskoo aamutuimaan ovenkahvaa kaikin voimin ja pujahtaa lopulta pitkän ähräämisen jälkeen pienestä raosta sisään.

Suunnilleen yhtä hankalaa on päästä tiedekuntaan opiskelemaankin. Harva onnistuu ensimmäisellä tai edes toisella yrittämällä.

Esimerkiksi viime vuonna tiedekunnan suurimman koulutusohjelman, lääketieteen, pääsykokeissa käyneistä vain vajaata viidesosaa onnisti.

Viidettä vuottaan lääkäriksi opiskelevalle Noora Antilallekin ovet avautuivat vasta kolmannella yrittämällä.

"Ensimmäisellä kerralla ei tärpännyt valmennuskurssista huolimatta, joten pidin välivuoden. Toisen vuoden opiskelin ammattikorkeassa kätilöksi, mutta siitä ei ole juurikaan ollut hyötyä täällä. Opiskelu oli niin erilaista", sisätauteihin erikoistuva Antila kertaa.

Kuluneen kesän hän työskenteli lääkärinä Vaasan keskussairaalassa.

"On harmi, ettei henkilökunnalla ole tarpeeksi aikaa kuunnella, mikä potilaiden mieltä painaa", haastavasta ja monipuolisesta työstä ihmisten parissa nauttiva Antila kertoo.

Työn raskaimpana puolena hän pitää vaikeasti sairaiden potilaiden kohtaamista ja sitä, kun haastavaan tapaukseen ei keksitä apukeinoja.

"Kun päivystää aamukahdeksasta seuraavaan aamuyhdeksään, niin aivot ovat välillä vähän jumissa. Virkeänä pysyy helpommin, jos on tekemistä, mutta ratkaisun keksiminen erikoiseen tapaukseen neljältä aamuyöstä on tavallista työläämpää", hän kertoo.

Ihmisten käsitykset sairauksista ja niiden hoidosta poikkeavat hänen mukaansa välillä paljonkin totuudesta.

"Jos kyse ei ole kovin tärkeästä jutusta, jätän usein yksityiskohdat korjaamatta. Kaikkiin sairauksiin eivät antibiootit auta, ja osa menee ohi itsestäänkin", Antila huomauttaa.

Lääketieteen opiskelua hän pitää hyvin koulumaisena. Opiskelijoille lyödään kouraan valmiit lukujärjestykset, joita on noudatettava tai tipahtaa kärryiltä.

Lääketieteen lisensiaatiksi opiskelu kestää yleensä viidestä ja puolesta vuodesta kuuteen vuotta. Sen jälkeen on suoritettava niin sanottu eurovaihe, jossa harjoitellaan kaksi vuotta käytännön työtä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa.

Vaikka kursseihin kuuluu harjoittelua opetusklinikalla, toimenpiteitä pääsee Antilan mukaan kokeilemaan valitettavan usein ensimmäisen kerran vasta "oikeissa töissä".

"Siksi harjoittelemme esimerkiksi poskionteloiden punktia keskenämme. Jonkun täytyy aina uhrautua, mutta vain tekemällä oppii. Kaverin kanssa on mukavampi harjoitella kuin vieraan ihmisen", Antila tuumaa.

Alan opiskelijat eivät hänen mukaansa juuri pyörtyile verta nähdessään tai kammoa toisten rokottamista. Jotkut saattavat kuitenkin voida vähän pahoin ruumiinavauksissa hajun ja näyn vuoksi.

Valmistuttuaan Antila ei haluaisi isoon sairaalaan vaan mieluummin pieneen paikkaan, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kukin pääsee hyödyntämään omia taitojaan.

"Olisi myös mukava, jos ruotsintaidot eivät pääsisi ruostumaan siellä", Antila sanoo.

Lääkäreiden ja hammaslääkäreiden lisäksi tiedekunnasta valmistutaan moniin muihinkin tehtäviin, kuten asiantuntijoiksi sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoon.

Tiukka opiskelutahti vaatii Antilan tapauksessa vastapainokseen urheilua ja kavereiden tapaamista.

"Välillä on mukava nähdä muitakin kuin lääkiskavereita, heillä on ihan eri jutut", Antila juttelee.

Ison osan hänen ajastaan on vienyt myös innokas osallistuminen Oulun Lääketieteellisen killan toimintaan. Opiskelijajärjestötouhuihin uppoaa parhaimmillaan monta iltaa viikosta.

Terveyden ammattilaisten ajatellaan usein olevan myös kovia terveysintoilijoita.

"Varmasti täällä poltetaan vähemmän tupakkaa kuin muulla, mutta samalla lailla käymme bileissä kuin muutkin. Emme me mitenkään parempia ihmisiä ole!", Antila naurahtaa.

Kaleva kertoo syksyn aikana Oulun yliopiston toiminnasta.