Vero.fi mainostaa sivullaan: ”Luovu paperikirjeistä”. Se luopui niistä itse ja jätti lähettämättä laskut ja veroilmoitukset kuolinpesälle. Vai sekoiliko mukana etanaposti? Sen sijaan ulosottokirje osasi reittinsä oikeaan osoitteeseen.
Hämmentynyt asiakas luki saatekirjettä ihmetellen, mikä vero on jäänyt maksamatta. Tiedoissa luki vuokratulon ennakkovero vuodelta 2025. Siis tuloksesta, jonka varmuudesta ei vielä ollut tietoa.
Hienoa, asia hoituu ottamalla yhteys viitetietojen kohteisiin. Puhelin pirisi monta kertaa kahden päivän aikana ulosottonaisen numeroon. Aina varattu.
Hetkinen, mutta onhan sähköposti, johon voi kirjoittaa ongelman ytimen. Robottipoika viestitti aluksi päin mäntyä, kunnes tuli vastaus, etteivät asiat kuulu ulosottoon vaan verottajalle.
Omaverossa chat-oletettu vastasi, ettei ymmärrä sanaa kuolinpesä. Kysyjän ongelma oli, mistä löytyisi ihminen. Löytyihän verottajan sivulta monen kymmenen puhelinnumeron lista, josta tuurilla tärppäsi oikea vastaaja.
Etsimisten ja turhautumisten aiheuttama olo purkautui ahdistuneisuutena. Sama vaivaa kai ruuhkautuneita palvelupisteitä. Sanottiin, että kuolinpesän asioita ei voi vaihtaa sähköiseen palveluun. Pitäisi olla yrityksen y-tunnus. Ei ollut toimivaa yritystä.
Mutta naapurin rouva antoi toisen vastauksen: metsänomistajan y-tunnuksella pääsee, kun anoo luvan sähköiseen palveluun. Verottaja ei sitä koskaan kertonut.
Säikähtänyt leski mietti, mikä avaisi polun nopeammin asiakkaalta palveluihin. Miksi palvottu tekniikan kehitys ei paranna kansalaisten arjen toimintaa? Vanhat ikäluokat muistavat tämän kokoisen maan toimineen face-to-face-palveluineen monesti paremmin.
Onko ongelman ydin siinä, että organisaatiot ovat keskittyneet yhä suuremmiksi ja etääntyneet ruohonjuuritasosta, tärkeimmästään eli veronmaksajasta. Valtava tietomäärä, jota yhteiskunnassa on, on viipaloitu niin pieniksi osasiksi, ettei kokonaisuutta tajuta edes omassa toimialassa.
Sen sijaan lähiyhteisöllisiä verkostoja painetaan yhä alemmas. Seurauksena on suurkuluttaja, mutta monella muotoa itsensä alistetuksi tunteva yksilö.
Onneksi on vielä naapurin leskirouvia!
Tuula Väyrynen
Äidinkielen lehtori, eläkeläinen, Kempele