"Mielestäni paras vaihtoehto 2020 paikkeilla olisi se, että ison Oulun lisäksi olisi eteläpuolella yksi kunta ja pohjoispuolella yksi kunta. Tämä olisi palvelujen järjestämisen, kehittämisen sekä demokratian kannalta optimi."
Vanhasen 1. hallitus käynnisti keväällä 2005 alue- ja kuntaministeri Hannes Mannisen johdolla kunta- ja palvelurakenneuudistuksen, jonka ensimmäinen aalto tulee eduskunnan arvioitavaksi syksyllä selontekokeskustelussa. Muutamia arvioita voidaan jo nyt esittää.
Näkyvin aikaansaannos on ollut kuntien lukumäärän vähentyminen lähes sadalla. Pääosa kuntaliitoksista on tapahtunut Länsi-Suomessa, ennen kaikkea Varsinais-Suomessa, jossa onkin historiallisesti ollut paljon pieniä alle 4 000 asukkaan kuntia.
Myös Pohjois-Pohjanmaa on ollut muutoksessa mukana. Ii ja Kuivaniemi yhdistyivät Iiksi vuoden 2007 alusta lukien, samoin Siikajoki ja Ruukki Siikajoeksi. Ylikiiminki liittyi Ouluun puolestaan tämän vuoden alusta. Merkittävin yhdistyminen tapahtui sen kanssa samanaikaisesti, kun Kestilä, Piippola, Pulkkila ja Rantsila muodostivat uuden Siikalatvan kunnan. Päätökset ovat myös olemassa uudesta Kalajoen kaupungista, johon Himanka liittyy vuoden 2010 alusta alkaen.
Kaiken tämän ohella on käyty eri foorumeilla keskustelua Suur-Oulusta, konkreettisimpina Haukiputaan ja Yli-Iin kuntaliitosselvitykset, jotka tulevat valtuustojen arvioitaviksi lähiviikkojen aikana. Aivan viime päivien uutinen on Oulun ja Kiimingin keskustelut mahdollisesta monikuntaliitosselvityksestä, mihin Oulu kutsui Oulunsalon, Haukiputaan ja Yli-Iin mukaan.
On aivan ymmärrettävää, että tässä yhteistoiminta-alueiden, selvitysten, velvoitteiden ja tiukkenevien talouksien viidakossa juuri valtuustoon valittu päättäjä on ihmeissään. Eihän tämä valtuustohomma tämmöistä pitänyt olla! Miten minä hahmotan oleelliset asiat tästä kaikesta ja osaan karsia epäoleelliset ?
Ensiksi. On syytä palauttaa mieliin ne isot asiat, joiden perusteella kuntarakennetta on punnittava. Mielestäni ne ovat: 1. palvelujen järjestäminen, 2. kehittäminen, ja 3.demokratia ja osallisuus.
Palvelujen järjestämisen osalta on huomattava se, että eri palveluilla on olemassa erisuuruiset optimivaatimukset.
Peruskoulun osalta on tutkittua tietoa siitä, että optimiväestöpohja on 36 000 asukasta. Perusterveydenhuollon osalta taas 20 000 lienee minimi, mutta siitä ylöspäin mentäessä ratkaisee pitkälti organisointi -- 25 000 voi tällöin olla hyvin organisoituna tehokkaampi kuin 100 000. Päivähoito on sentyyppinen lähipalvelu, että se voidaan järjestää tarkoituksenmukaisesti niin pienissä 4 000 asukkaan kunnissa kuin suurissa kaupungeissakin, koska pienin toimintaysikkö on perhepäivähoitajan ryhmä. Eli organisointi on avainasemassa.
Selkeitä volyymihyötyjä tulee ammatillisessa koulutuksessa, erikoissairaanhoidossa ja tietyiltä osin myös teknisissä palveluissa. Viime vuosien kuntakeskustelua on sävyttänyt yksioikoinen suuruuden ihannointi, palvelujen tarkoituksenmukainen organisointi on jäänyt sivuseikaksi. Jos ajatellaan Oulun seutua, esimerkiksi kaavailtu noin 200 000 asukkaan Suur-Oulu todellisuudessa ei merkitsisi automaattisesti palvelujen tehokkaampaa järjestämistä, toki se antaisi siihen mahdollisuuden, mutta vain mahdollisuuden.
Entäs sitten kehittämisnäkökulma? Kysymys kuuluu: millainen organisaatio tunnistaa herkimmin kehityspotentiaalin, on valmis siihen panostamaan ja vie jämerästi hankkeet valmiiksi? Vaikea, mutta tärkeä kysymys. Oma kokemukseni on, että tähän eivät kykene kovin hyvin pienet kunnat, koska niillä harvoin on riittävästi henkilöresursseja siihen. Monesti isot kunnat ja kaupungit ovat yllättävän jähmeitä ja hitaita kehittämiseen. Oma, kokemukseen perustuva näkemykseni on, että 10 000--40 000 asukkaan kunnat ovat ketterimpiä kehittämistyössä.
Demokratian näkökulma on myös tärkeä. Ajan ilmiöitä ovat kansalaisten koulutustason nousu ja yhteisvastuun kaipuu. Miten näihin muutostarpeisiin sitten vastataan kuntakentällä ? Koruton vastaus: näprätään tietotekniikan parissa, kun pitäisi olla huolissaan todellisesta vaikuttamisesta. Historiallisesti kuntajärjestelmä on ollut Suomessa merkittävin yhteisvastuun ja demokratian tukijalka. Tämä tosiasia on otettava huomioon, kun muutoksia suunnitellaan. Mies kylästä, kaksi parhaasta, on historiaa, mutta siinä oli jotain, joka piti yhteiskuntaa koossa. Tänä päivänä on toki tehtävä tämän ajan ratkaisuja.
Viime vuosien kehityspiirre on ollut politiikan karnevalisoituminen, mikä tekee tuloaan myös kuntakenttään. Näyttää siltä, että puolueet ikään kuin kilpavarustelevat asiassa, toisten tekemisiä kyllä arvostellaan, mutta omia toimintatapoja ei olla valmiita muuttamaan. Organisaatioiden suurentuminen voimistaa tätä pinnallistavaa kehitystä. Olen huolissani.
Toiseksi. Kiimingin aloite monikuntaliitosselvityksestä on mielenkiintoinen. Varmaankin monessa Oulun seudun kunnassa mietitään sitä, että jättääkö juna, jos ei nyt mennä mukaan selvitykseen? Ennen kuin tähän kysymykseen on syytä vastata, on aihetta pohtia, miksi tämä ajoitus? Onko kysymys Kiimingin aidosta aloitteesta vai halusiko Oulu nyt ottaa aloitteen omiin käsiin korkealla profiililla, kun oli nähtävissä, että Haukipudas tulee todennäköisesti sanomaan ei kuntaliitokselle ja yhteistoiminta-alueelle muutaman viikon päästä? Tähän vastauksen tietävät vain kiiminkiläiset ja oululaiset.
Toinen iso kysymys on se, että kuntaliitosselvitys ei ole pikku homma vaan se vaatii siihen osallistuvilta kunnilta suuren työpanoksen. Tällöin väistämättä se on muusta kehittämistyöstä pois. Meillä on tästä esimerkkejä läheltä ja kaukaa. On tehty valtava määrä turhaa työtä, ja asiat seisovat. Eli haluan tällä kaikella sanoa sen, että pitää tiedostaa mihin ollaan lähdössä, kun selvitykseen mennään.
Kolmanneksi. Mikä on tavoiteltava kuntarakenne tällä seudulla 10 vuoden tähtämellä? Mikä on tulevaisuuskuva?
Mielestäni paras vaihtoehto 2020 paikkeilla olisi se, että ison Oulun lisäksi olisi eteläpuolella yksi kunta ja pohjoispuolella yksi kunta. Tämä olisi palvelujen järjestämisen, kehittämisen sekä demokratian kannalta optimi. Se toisi myös uudelle Oululle hyvän kilpailukyvyn Suomen kuntien joukossa. Merkitystä on myös sillä, että seudulla olisi myös Oululle kuntakentällä sparraajia, se pitäisi Pohjois-Suomen ylpeyden virkeänä ja kilpailukykyisenä.
Kyösti Tornberg
Kirjoittaja on Iin kunnanjohtaja, varatuomari ja valmistelee kuntarakennetta koskevaa väitöskirjaa Lapin yliopistoon.