Keskusrikospoliisin ylikonstaapeli Matti Joronen oli hyvällä tuulella. Aamu oli kaunis ja loma oli alkamassa. Päivän ainoaksi työtehtäväksi Joronen oli merkinnyt pomonsa, ylikomisario Heikki Söderin perheen viennin Seutulan lentokentälle. Koko talvi oli painettu alimiehityksellä muutaman vaikean jutun parissa. Viimeisenä työpäivänä ei tarvinnut enää stressata.
-Eikö Turkissa ole aivan liian kuuma heinäkuussa? Joronen yritti härnätä Södereitä.
-Varma on varmaa. Olisit sinäkin voinut viedä Mairen aurinkolomalle, Söderin vaimo opasti.
-Ählämeitä näkee Suomessa aivan tarpeeksi. Merikarvian mökki riittää.
-Se on jo edistystä. Ennen sinua ei saanut Kehä III:n ulkopuolelle edes heinäkuussa, Heikki Söder muisteli. - Onko kesällä kaupungin kokouksia?
Joronen oli perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Helsingissä.
-Keskikesä on onneksi rauhoitettua aikaa kunnallispolitiikassa.
-Maalla voit laajentaa näkemystäsi Suomen kunnista, Söder nauroi.
-Stadi on ainoa kaupunki Suomessa. Muualla kasvaa pelkkiä heinäseipäitä.
-Heinäseipäät eivät kasva, kaksitoistavuotias Mikko Söder puuttui keskusteluun.
Hyväntuulinen ja matkaa jännittävä rupattelu jatkui perille saakka. Joronen pysäköi Corollansa lentoaseman sisäänkäynnin eteen ja Söderin porukka luikki sakkopaikalta mahdollisimman nopeasti sisälle terminaaliin.
Joronen avasi sivuikkunan ja sytytti savukkeen. Hän jatkaisi matkaansa suoraa päätä Poriin, nappasi Mairen työvuoronsa päätteeksi Satakunnan keskussairaalasta ja sitten lähdettäisiin saunan lämmitykseen. Saunakaljat piti muistaa hankkia. Se tarkoitti Alkossa käyntiä. Joronen joi vain A-olutta.
Joronen ehti ajaa vain kilometrin kun puhelin pärähti. Hän vilkaisi ruutua: keskusrikospoliisin apulaispäällikkö Sirpa Pälikkö. Mitä hemmettiä? Pälikkö ei kuulunut kellokortteja kyttääviin esimiehiin.
-Joronen.
-Sirpa tässä hei. Missä olet?
-Aika lähellä Tikkurilaa. Hiukan jo lomatunnelmissa. Olen lähdössä maalle.
-Sinä? En olisi uskonut. Minulla on ongelma.
-No?
-Tampereen Aleksis Kiven kadun talon sisäpihalta on löytynyt naisen ruumis.
-Ei taida olla meidän hommia?
-Periaatteessa ei. Mutta siellä on menossa kokous, johon myös kuntaministeri Aamunen on osallistunut. Tapettu nainen kuului samaan kokousporukkaan. Jutussa voi olla jotain erityistä.
-Niin että minun pitää mennä Tampereelle.
.Ei täällä muita ole. Heikki taitaa olla jo lentokoneessa.
-Loma alkaa minullakin.
-Mutta jos käyt edes vilkaisemassa.
-Mikä sen naisen nimi on?
-Sini Sandren.
Jotenkin tuttu nimi, Joronen mietti ja painoi lisää kaasua.