Joronen ajoi Tampereelle nopeusrajoituksia pilkaten. Hän sai poliisiasemalla seurakseen Saara Viuhkolan ja he kävivät yhdessä läpi vielä kerran eri liikkeiden valvontakameroiden materiaalit. Parin tunnin jälkeen Joronen uskoi löytäneensä sen mitä etsi, mutta ei ollut aivan varma. Hän otti puhelun.
-Sopisiko tapaaminen klo 20.00?
-Kyllä.
-Hienoa. Sanokaa te paikka.
Toisessa päässä mietittiin hetki ja ehdotettiin sitten hotellia, jonka myös Joronen tunsi.
-Nähdään siellä, Joronen lopetti.
Kokenutta ylikonstaapelia harmitti. Hän oli ollut loppumetreillä laiska, eikä ollut tarkastanut kaikkia asioita.
Joronen ehti perille juuri ja juuri sovittuna aikana. Häntä odotettiin hotellin edessä. Kaksikko lähti kävelylle pitkin joen rantaa. Lämpimästä illasta johtuen jokilaivat olivat täynnä iloista väkeä.
-Oletteko syntynyt täällä?
-Olen. En osaisi asua missään muualla.
-Martti Karhu käyttäytyy kummallisesti. Hän on aivan lukossa. Ei ikään kuin saa sanotuksi jotakin, Joronen vastasi.
-Häntä hävettää. Professori murhaajana, julkisuus tulee tappamaan herkän miehen.
-Myös te olitte Aleksis Kiven kadulla murhailtana. Miksi ette kertonut?
-En varmasti ollut.
-Turha valehdella, näytte eräässä valvontakamerassa.
-Höpsistä.
-Aivan varmasti näytte.
-Tämä saa riittää, haluan asianajajan.
-Sopii, mutta ei asia muuksi muutu.
Joronen tiesi, että lähestyttiin totuuden hetkeä.
-Oliko se vahinko? Joronen kysyi hiljaisella äänellä.
-Tiesin jo jonkin aikaa, että miehelläni on joku toinen. Lähdin Martin perään Tampereelle ja jäin passiin asunnon lähistölle. Minulle oli kamala järkytys kun näin Sinin hiippailevan kämpälle. Ja kun hän tuli sieltä ulos, yritin puhua, mutta hän käänsi vain selkänsä. Tunsimme toisemme yliopistolta. Pidin häntä jopa jonkinlaisena ystävänä. Otin maasta rautatangon ja löin. En minä halunnut tappaa, se vain meni niin, Liisa Karhu sanoi ja istuutui rantabulevardin penkille.
-Ja aviomiehenne tietää, että te tapoitte Sini Sandrenin. Siksi hän käyttäytyy kuulusteluissa niin kummallisesti.
-Niin se taitaa olla.
- Pidätän teidät epäiltynä Sini Sandrenin murhaan. Lähdemme Tampereelle, Joronen ohjeisti.
-Taitaa tulla pitkä reissu, Liisa Karhu huokaisi.
Joronen ja Liisa Karhu lähtivät takaisin päin. Nainen näytti helpottuneelta. Hän tuskin oli sitä ihmistyyppiä, joka olisi kyennyt kantamaan murhaa omallatunnollaan vuosikausia.
Edessä näkyi hotelli Marina Palace. Joronen oli joskus vetänyt sen yökerhossa slovareita tanakan naiskonstaapelin kanssa korva suussa. Siitä oli jo kauan.