Filosofian tohtori Anna-Maija Serttinen toivotti Jorosen tervetulleeksi kulttuuri-ja kongressikeskus Kaukametsään. Joronen oli Mairen kanssa ajanut Jyväskylästä aamutuimaan Kajaaniin tapaamaan Serttisistä, joka oli Sini Sandrenin pitkäaikainen ystävä.
Alkamassa oli Serttisen järjestämä runoseminaari. Joronen aloitti kahvin ja raparperipiirakan ääressä ilman alkumuodollisuuksia.
-Kuinka pitkältä ajalta te tunsitte Sini Sandrenin?
-Tutustuimme jo lukioiässä, kävimme samaa koulua. Pidimme yhtä hänen kuolemaansa saakka.
-Millainen Sini oli?
-Olen miettinyt sitä viime päivinä montaa kertaa.
-Tarkoitatte yksityiselämää?
-Sitäkin. Sini ei avioitunut ikinä, mitä ihmettelin monesti. Muistan kuinka jo lukiossa kaikki pojat juoksivat hänen perässään.
-Ette tunteneet hänen kumppaneitaan?
- Sini oli suorapuheinen, mutta todellisuudessa huono avautumaan. Tunsin vain yhden miesystävän, mutta hän on jo edesmennyt.
-Vain yhden? Kuulostaa kummalliselta
-Ehkä, mutta sellainen Sini oli.
-Sanooko teille Janne Vanhatalon nimi mitään?
Serttinen meni miettivän näköiseksi.
Niin? Joronen patisti.
-Tiedän miehen. Hän kisasi Sinin kanssa Kuntaliiton toimitusjohtajan paikasta.
-Millaiset välit heillä oli?
-Kaiketi huonot.
-Vakavaa?
-Tuskin. Minulle jäi sellainen kuva, että he eivät arvostaneet toistensa ammatillista osaamista. Mutta sellainen on kai aika tavanomaista kun tavoitellaan samaa virkaa. Olen tutkinut senkaltaisia vihantunteita väitöskirjassani.
-Minun on vaikea muodostaa kuvaa Sini Sandrenista. Kaikki sanovat, että hän oli sosiaalinen, mutta kukaan ei oikein tiedä hänestä mitään. Ette edes te. Tuollainen voi tarkoittaa, että hän eli vuosikaudet ihmiselle, jonka kanssa on ollut pakko viettää kaksoiselämää.
-Salarakas, Serttiseltä lipsahti.
-Juuri niin. Voisiko Sandrenin kohdalla olla kyse siitä?
-Hm, aika intiimi, melkein epähieno kysymys, mutta ymmärrän, että murhatutkijan pitää sellaisia tehdä.
-Tuleeko mieleen mitään, Joronen hoputti.
Serttinen oli tuskaisen oloinen, pyöritteli kiharoitaan sormensa ympäri ja kiskoi huomaamattaan hameensa helmaa alaspäin.
-Kun tarkemmin mietin hän sadatteli pari vuotta sitten jotakin miestä, mutta käytti vain etunimeä.
-Janne? Siis Janne Vanhatalo.
-Jaha, ymmärrän mitä ajatte takaa. Ei ollut Janne, tai en ainakaan ole varma.
Seminaariväkeä alkoi valua aulaan. Joronen päätti päästää Serttisen töihinsä.
- Se nimi saattaa yhtäkkiä putkahtaa mieleen. Jätän teille yhteystietoni.
Joronen ojensi korttinsa, kauniisti hymyilevä tohtori kiiruhti ottamaan vieraita vastaan.