Jyväskylän kaupunginjohtajan virka-asunto on viehättävä puinen huvila osoitteessa Kramsunkatu 1. Talon kaunein yksityiskohta on toisessa päädyssä oleva torni. Oiva paikka yömyssylle ja kaupungin ihailulle.
Joronen heräsi ajatuksistaan virkatalon aulassa, kun kaupunginjohtaja Hermansson puski vauhdilla sisälle. Hän puhui puhelimeensa samaan aikaan Neste Oil Rallin kutsuvieraslistasta ja jonkun tietotekniikkayrityksen sijoittumisesta Jyväskylään.
-Päivää ja tervetuloa Jyväskylään. Anteeksi, että jouduitte odottamaan. Hermansson sanaili – Mennään työhuoneeseeni, hän kehotti.
Huone oli kaunis. Pöydälle oli katettu katkarapuvoileipiä ja virvoitusjuomia.
-Käyttäkää pöydän antimia, olkaa hyvä.
Nälkäinen Joronen tarttui innolla voileipään ja haukkasi suuren palan.
-Te tunsitte edesmenneen Sini Sandrenin? Joronen aloitti ruoka suussa, koska Hermansson ei vaikuttanut käytöstapafriikiltä.
-Jollakin lailla kyllä. Hänen työantajansa pääkonttori on Jyväskylässä ja hän teki töitä säännöllisesti myös kaupungille. Yksityishenkilönä en häntä tuntenut. Hän taisi viettää vapaa-aikansa jossakin muualla kuin Jyväskylässä.
-Oliko hän vahvoilla Kuntaliiton toimitusjohtajaksi?
-En mielelläni arvuuttelisi tuollaisia.
-Muistakaa, että tutkimme murhaa.
- Hyvä on. Mielestäni Sandrenilla ei ollut mahdollisuuksia. Hän oli erinomainen selvitystyöntekijä, mutta kuntajohtajakokemus puuttui kokonaan.
-Entä Janne Vanhatalo?
-Menee vielä vaikeammaksi. Luulen, että henkilö, joka tulee valituksi, ei ole ollut spekulaatioissa vielä ollenkaan.
-Ei siis Vanhatalo?
-Ei.
-Te itse?
-Ei missään tapauksessa. Jyväskylä on minun valtakuntani.
-Tunsivatko Sandren ja Vanhatalo toisensa?
-Suomi on niin pieni maa, että melkein kaikki kuntapuolen ihmiset tuntevat toisensa. Kuinka niin?
-Ajattelin miehen ja naisen välistä tuttavuutta?
-Vai sellaista, Hermansson naurahti.- Tuskin, tosin Tampereen Raatihuoneen aulassa heillä oli riidanpoikanen.
-Aihe?
-En valitettavasti tiedä.
-Onko vihaposti kuntaliitoksissa yleistä.
-Valitettavasti on. Minä selvisin Jyväskylän liitoksessa vähällä, mutta monet muut eivät.
Hermanssonin puhelin pirahti. Hän vilkaisi näyttöruutua.
-Anteeksi, ministeri Aamunen soittaa. Me kutsumme häntä Herkkä Aamuseksi. Ministeri on niin aamuvirkku, että me kuntapomot saatamme saada häneltä puhelun jo ennen kuutta. Ministeri ei ehkä tiedä, että kaikki vanhan liiton kaupunginjohtajat eivät ole ehtineet siihen aikaan vielä edes nukkumaan, Hermansson naureskeli ja vastasi hyväntuulisena puhelimeensa.
