Koolla oli parisataa ihmistä, sekalaista joukkoa, melkein kaikki miehiä.
Tampereen kaupungin hallintosuunnittelija Manu Torppaa huvitti. Monen vuosikymmenen kokemuksella hän saattoi pelkästä pukeutumisesta päätellä, minkälaisesta kunnasta kukin kokousedustaja oli. Maakunnan miehillä oli yllään parhaat päivänsä jo nähnyt tumma puku, suurista kaupungeista tulevilla uutuuttaan hohtava hillitty liituraita ja jokaisella naisella jakkupuku, jonka hameen helma ulottui säädyllisesti melkein polveen saakka.
Meneillään oli Suomen kuntaväen kokouksen vastaanotto Tampereen Raatihuoneella. Torppa oli läsnä, koska oli monet vuodet toiminut kunnanjohtajien yhdistyksen sihteerinä sisäfile -ja punaviinipalkalla.
– Hei Manu, terveisiä Lahdesta.
Torppa tunnisti heti valtiotieteen tohtori Sini Sandrenin äänen. Torppa kääntyi ympäri ja huomasi, että Sini ei noudattanut kuntanaisten pukudirektiiviä. Hame oli kymmenen senttiä lyhyempi kuin muilla.
Torppa ja Sandren olivat olleet yhtä aikaa Tampereen kaupunkisuunnittelun palveluksessa. Kolme vuotta sitten Sini oli lähtenyt Turkuun viimeistelemään väitöskirjaansa ja sen jälkeen konsulttitoimiston palvelukseen Ouluun ja sieltä Jyväskylään. Muutama kuukausi sitten Sini oli aloittanut Lahden seudun uudelleen virinneen kuntaliitosselvityksen parissa.
—Koko Päijät-Häme rakastaa kuntaselvittäjää?
—Kyllä sinä tiedät. Varttitunnin väliajoin joku käy oksentamassa kauluksesta sisään. Ja kaikki kunnat voivat hyvin, minkäänlaisia liitostarpeita ei ole.
—Kuntatalous on se kansantalouden haara, jossa neuvojen antamiseen riittää kun on kansakoulu alla ja tuulipuku yllä.
—Tuo lainaus oli Kettusen Pekalta Jyväskylästä.
– Taidat muistaa oikein, Torppa nauroi.
Torppa oli yli neljäkymmentä vuotta kestäneen kuntauran aikana ollut töissä monessa kaupungissa ympäri Suomea. Tampereelle hän oli kotiutunut löydettyään uuden puolison Oriveden Opiston luovan kirjoittamisen kurssilta.
– Minun täytyy mennä soittamaan yksi puhelu, Sini sanoi. - Ei kai sinulla ole niin kova kotikuri, että pitää mennä vastaanotolta suoraan kotiin.
– Ei. Ajattelin pistäytyä Plevnassa.
– Hyvä ajatus, nappaa minut mukaan, Sini huikkasi ja meni aulatilaan soittamaan.
Torppa maisteli punaviiniä ja tarkkaili ympärillä pyörivää porukkaa. Raittiushenkiset tekivät jo lähteä, mutta aika moni haki täydennystä rivakkaan tahtiin. Epäilemättä myöhemmin illalla Tampereen ravintoloissa nähtäisiin vankka joukko elämänhaluisia kuntajohtajia.