Tampereen pormestari Hanna-Kaisa Laitisen työhuone oli kaupungintalon viidennessä kerroksessa. Se oli legendaarinen kulmahuone, josta kaupunkia oli johdettu monella tavalla, välillä hyvin itsevaltiaasti välillä yhteistyössä luottamushenkilöiden kanssa.
Vaikka Joronen oli Helsingin kaupunginvaltuutettu, hänellä ei ollut mielikuvaa Laitisesta. Helsinkiläispoliitikoilla ei ollut tapana seurata muun Suomen asioita.
Ystävällinen sihteeri ohjasi Jorosen ja Petäjän sisään. Laitinen istui työtuolissaan ja tuijotti keskittyneen näköisenä tietokoneen ruutua. Numerosarjat juoksivat vinhaa ravia.
-Pitää parantaa tahtia, vuosikate ei ole tällä vauhdilla riittävä, pormestari huokaisi.
Jorosella ei ollut harmainta aavistusta, mikä vuosikate oli. Hänelle sellaiset termit olivat vain keppihevosia, joilla virkaeliitti yritti johtaa valtuutettuja ja kuntalaisia harhaan.
-Olkaa hyvä ja istukaa. Saako olla kahvia?
Pöydässä oli kahvin lisäksi pieniä, hyvälle tuoksuvia korvapuusteja. Poliisit nyökkäsivät. Laitinen kaatoi kummallekin kupillisen, itse hän otti teetä ja jätti pullan rauhaan.
-Kuinka voin auttaa? Laitinen kysyi kun poliisit olivat päässeet kahvin juonnissa ja pullan syönnissä puoleen väliin. Joronen oli heti tajunnut, että Laitinen oli niitä nuoren sukupolven johtajia, jotka eivät käytä aikaansa löysien puhumiseen.
-Te tunsitte Sini Sandrenin ainakin jollakin tavalla? Petäjä ymmärsi aloittaa ilman turhia johdantoja.
-Kyllä ja kerroin sen jo puhelimessa viime viikolla. Kirjoitimme väitöskirjaa samoihin aikoihin. Tapasimme aika usein.
-Kuolema on todennäköisesti äkkipikaistuksissa tehty ryöstömurha, mutta emme voi olla varmoja. Voiko syy olla politiikan puolella?
-Kammottava ajatus. Sinin nimi on ollut esillä Kuntaliiton toimitusjohtajan nimitysprosessissa, mutta ei kai Suomen politiikassa kukaan tapa.
-Entä yksityiselämä? Sandren ei ollut naimisissa.
-Hän oli sinkku koko ikänsä.
-Mutta kyllä kai sen näköisellä naisella oli vientiä? Joronen puuttui keskusteluun.
-No aivan varmasti, Laitinen hymähti.
-Olisiko nimiä? Joronen jatkoi.
-Sini oli puheissaan joskus jätkämäinen, mutta emme olleet niin hyviä ystäviä, että osaisin mainita jonkun nimeltä.
-Tuota, tuota…Petäjä asetteli sanojaan.
-Tarkoitatte, että hän piti miehistä ei naisista, Laitinen auttoi.
-Sitä juuri.
-Niin ymmärtääkseni oli, Laitinen sanoi ja vilkaisi kelloaan.
Poliisit ymmärsivät vihjeen ja poistuivat. Hississä Joronen ajatteli, että nainen, jolla on korkkiruuvikiharat, saattoi silti olla aika kova pomo.