Kunnallisvaaleissa oli yksi kiistaton häviäjä. Se on suomalainen demokratia. Äänestysprosentti jäi 58,2:een ja on yksi kunnallisvaalien historian surkeimmista.
Pohjanoteeraus saavutettiin Vantaalla, jossa nipin napin ylitettiin 50 prosenttia. Oulun vaalipiiri jäi alle valtakunnallisen keskiarvon 56,5 prosentillaan. Ei edes kuntaliitoksen matkalla oleva uusi Oulu saanut väkeä liikkeelle, vaan prosentti jäi niinkin alhaiseksi kuin 53,7:ään.
Alhainen äänestysaktiivisuus on monen tekijän summa. Kolmannet vaalit puolentoista vuoden sisällä oli omiaan saamaan aikaan vaaliväsymystä. Vaalikampanjointi käytiin pitkälti asioilla, jotka eivät tavallisia kuntalaisia koskettaneet.
Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka lisäsi kannatustaan edellisiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Mutta sekin otti kunnolla takkiin kevään 2011 eduskuntavaaleista.
Perussuomalaisten menestys eduskuntavaaleissa johtui paljon siitä, että puolue onnistui saamaan unohdetun kansan liikkeelle, protestoimaan hallitsevia puolueita vastaan. Äänestämään kun lähtivät monet sellaiset, jotka tavallisesti kuuluvat nukkuvien puolueeseen.
Nyt samasta protestihengestä ei ollut merkkiäkään. Tämä näkyy etenkin siinä, että perussuomalaisten ääniosuus jäi kauas vuoden 2011 vaaleista.
Kuntavaalit on eri vaalit kuin valtiolliset vaalit. Puolueen kannatus kuntavaaleissa saattaa poiketa merkittävästi muissa vaaleissa saadusta tuesta. Paljon riippuu siitä, millaisia ehdokkaita puolue saa listoilleen.
Demokratian kannalta onnetonta on, jos ihmiset kokevat, ettei äänestämällä voi vaikuttaa. Jos näin on, asialle on tehtävä jotain. Muuten äänestysinto jatkaa laskuaan.