Kolumni

Kun tie­to­jär­jes­tel­mät eivät toimi, hoito hei­ken­tyy – ko­ro­na­tes­te­jä tekevät ajavat mo­po­au­tol­la moot­to­ri­tiel­lä

Jos Suomi on terveyden ja hyvinvoinnin sähköisen tiedonhallinnan kärkimaita, miten siellä top kympin ulkopuolella mahdetaan pärjäillä, kirjoittaa Lännen Median toimittaja Daniel Wallenius.

Torstai-iltapäivänä se alkoi, pistävä tunne kurkussa. Kun se oli siellä vielä perjantaiaamuna, päätin olla kunnon kansalainen, uskoa viranomaisia ja tehdä sähköisen oirearvion.
-
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oirearvio kehotti koronatesteihin ja tarjosi aikaa seuraavalle päivälle. Testi tehtiin ajallaan, henkilökunta oli ystävällistä, hoiti hommat nopeasti ja pahoitteli jo erikseen sitä, että testi on epämukava.

Sehän oli sujuvaa, ajattelin, kun pyysin kavereita käymään kaupassa puolestani ja lukitsin itseni kotiin.

Siihen se sujuvuus sitten päättyi. Tekstiviestiä tai pelättyä soittoa ei kuulunut, ei ensimmäisen eikä luvatun toisen vuorokaudenkaan aikana.

Maanantaina paljastui, että laboratoriossa on laiterikko. Tiistaina Yle selvitti, mikä koronatestauksessa sakkaa. Erityisesti kaksi kohtaa pisti silmään: lähetteet pitää yhä tehdä käsin. Ja jokainen negatiivisesta testituloksesta kertova tekstiviesti kirjoitetaan käsin.

Koronavirus on jyllännyt maassa puoli vuotta. Terveydenhuollon henkilöstöstä on jo valmiiksi pulaa. Ja joidenkin työaika on pakko käyttää siihen, että he naputtavat tuhansia tekstiviestejä, kun toimivaa järjestelmää ei ole saatu kehitettyä.

Koronatestausta pyörittävä henkilöstö on laitettu ajamaan mopoautolla moottoritiellä.

Terveydenhuolto ja tietojärjestelmä ovat sanapari, joka muodostaa yhdessä varsinaisen kirosanan. Lähes jokaisessa niistä kirjoitetussa uutisessa mainitaan joko miljoonat tai ongelmat, useimmiten molemmat.

Kun luin uutisen koronavirustestauksen työvaiheista, mieleeni muistui aiempi tapaus. Olin pirstonut luun kämmenestäni ja päätynyt päivystyksen kautta leikkaukseen, jota ei ollut. Vaadin selitystä.

Kuuntele loppuun ennen kuin huudat, suuren yliopistosairaalan ylilääkäri aloitti. Kun hän jatkoi sanoilla "mehän olemme tosiaan paperiton sairaala", tiesin, että jotain kafkamaista sieltä on tulossa.

Niin oli. Leikkaus oli varattu, mutta paperilappu, jolla leikkaavaa osastoa ohjeistettiin katsomaan järjestelmään, ei ollut päässyt perille.

Eteenpäin ei ole menty.

Tiistai-iltana tuli viimein se käsin näpytelty viesti: testitulos oli negatiivinen.

Jos olisin kantanut koronaa, minulle altistuneet olisivat hyörineet viisi päivää tartuttamassa muita.

Oireet loppuivat jo sunnuntaina, mutta ilman testitulosta oli oltava kotona. Peruin treffit ja jätin väliin kaverin syntymäpäiväpiknikin. Istuin yksin viidentoista neliön huoneessani mökkihöperöitymässä. Silloin löysin sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta seuraavan korulauseen: "Suo­mi on kan­sain­vä­li­ses­ti kär­ki­mai­ta ter­vey­den ja hy­vin­voin­nin säh­köi­ses­sä tie­don­hal­lin­nas­sa."

Mitenköhän ne siellä top kympin ulkopuolella mahtavat pärjätä?