Oulussa järjestettiin miekkailun alkeiskurssi 26.-28. marraskuuta.
Liekö olemassa toista urheilulajia, jonka historia on yhtä verinen; kalvoilla, säilillä ja sapeleilla on puhkottu mahoja, lävistetty sydämiä ja hakattu päitä irti ammoisista ajoista lähtien.
Ennen vanhaan miekkailu oli elämän ja kuoleman asia. Miekan merkityksestä kertoo, että tuhansia vuosia vanha tappoväline on edelleen läsnä arjessa, melkeinpä huomaamatta.
Kielessä sivallellaan sanan säilällä tai törkitään kaksiteräisellä miekalla. Joku turvautuu hurskaasti hengen miekkaan, ja karua kalpaa saa puolestaan tuijotella univormupukuisen virkavallan kanssa tekemisiin joutuva henkilö. Miekkailulliseen etikettiin tarttuu tahtomattaan myös, kun valitsee oikean olutmerkin.
Vyöllä miekkaa ei onneksi enää kanneta kuin paraateissa tai yliopiston juhlatilaisuuksissa.
Muutama sata vuotta taaksepäin aatelisto sen sijaan ei astunut ovesta ulos ilman pitkäteräistä ja jälki oli sen mukaista. 1600-1700 -luvuilla miekkataistelu oli Euroopassa yleisin nuorten miesten kuolinsyy.
Minkälainen hurmevirta virtaisikaan kaduilla, jos nykynuorison joutilas ylimystö huvittelisi kuten esi-isänsä aikoinaan Ranskan maalla.
Miekkailusta tuli vaarattomampi harrastus vasta 1800-luvulla, kun liian moni nuorukainen oli tarttunut miekkaan ja hukkunut siihen. Kaksintaistelut kiellettiin, mutta taistelutaitojen ylläpito sallittiin. Niin miekkailu sai urheilun statuksen. Samalla harrastajien kunto alkoi kohota; sen sijaan, että se aiemmin monen kohdalla äkillisesti huononi.
Moderneissa olympialaisissa miekkailu on ollut mukana alusta alkaen, eikä sitä hevin kisoista pudotetakaan. Olympialiikkeen nykyjohto tuskin haluaisi nähdä paroni Pierre de Coubertinin haamua ovellaan säilä kädessä; olympiapappa Coubertin kun oli vannoutunut taistelulajien ystävä, ja jyrkkä pasifismin vastustaja.
Kilpailua ja
kuntoilua
Nykymiekkailu on maailman mittakaavassa suurehko laji, mutta Suomessa pieni. Tuhatkunta harrastajaa (noin puolet aktiivisia) ja parikymmentä miekkailuseuraa ovat keskittyneet Etelä-Suomeen. Toimivista seuroista itäisin on Lappeenrannassa ja toistaiseksi pohjoisin Vaasassa.
Miekkailu on taitoa ja koordinaatiota vaativa kamppailulaji. Viehätys piilee Miekkailuliiton puheenjohtajan Jan Baden mielestä siinä, että lajissa voi toteuttaa asioita, joita on oppinut.
"Monissa muissa kamppailulajeissa se ei ole mahdollista. Vaikkapa karatessa ei voi koskaan mennä loppuun saakka, mutta miekkailussa oman kehityksensa näkee. Tämä on kiehtovaa taistelua, jossa on koko ajan peli käynnissä", Bade perustelee omaa intohimoaan.
Fyysisesti laji on Baden mukaan samaa luokkaa kuin sulkapallo. Syke pysyy otellessa ylhäällä.
Jos miekkailusta innostuu, lajia voi harrastaa melkein koko ikänsä. 6-7-vuotias voi aloitella, ja jatkaa voi niin kauan kuin jalat ja kädet liikkuvat. Oli sitten kilpailija tai kuntoilija, laji on Baden mielestä aina yhtä antoisa.
Hieman kärsivällisyyttä miekkailuharrastus alkuvaiheessa vaatii. Perusasioita on harjoiteltava aseetta, ennen kuin pääsee vastustajan kanssa nokikkain. Oppiminen on miekkailussa pitkä prosessi senkin jälkeen, kun kalpoja pääsee kalistelemaan.
"Itse aloitin 11-vuotiaana ja muistan, kuinka pitkiä ensimmäiset kuukaudet olivat. Koulutussysteemiä on tosin niistä ajoista muutettu, ja nykyisin aloittelijat pääsevät nopeammin ottelemaan", Jan Bade kertoo.
Eliittilajin
maine kannoilla
Muskettisoturien aikakaudella vain ylimystöllä oli oikeus kantaa miekkaa. Urheilulajinakin miekkailu pitää parempien piirien viittaa harteillaan, joskin Jan Baden mielestä turhaan.
"Aivan varmasti tämä on koko kansan lajiksi sopiva. Kustannuksiltaan miekkailu on kohtalaisen halpa harrastus", Bade vakuuttaa.
Välineet saa harrastajatasolla hankituksi 400-500 eurolla. Kansainvälisen tason kilpavarustus maksaa 500-700 euroa. Seuroille harrastajat joutuvat maksamaan alle 200 euroa vuodessa salimaksuja, ja jos haluaa kilpailemaan, liitolle pitää pulittaa lisenssistä 25 euroa.