
Kuluttajaliitto kehottaa kuluttajia tarkistamaan oman sähkösopimuksensa ennen talven tuloa.
Kilpailuttamisella on liiton mukaan tällä hetkellä suuri merkitys, kun uusien sähkösopimusten hinta on ennätyksellisen korkealla ja hintaerot suuret.
Kilpailuttamalla on edullisemman hinnan lisäksi mahdollista myös valita itselleen sopiva sähkön alkuperä, esimerkiksi fossiilivapaista lähteistä tuotettua sähköä.
Hintoja voi vertailla Energiaviraston ylläpitämällä sivustolla.
– Mikäli et ennakkoon tunnista yritystä, kannattaa tarkistaa yrityksen taustat ja luotettavuus vaikkapa nettihaun avulla ennen kuin teet sopimuksen, kertoo Kuluttajaliiton asumisasioihin erikoistunut lakimies Kristel Pynnönen tiedotteessa.
– Sähkölasku koostuu kolmesta osasta: sähkönenergian hinnasta, sähkön siirron hinnasta ja veroista. Näistä ainoastaan sähköenergian hinnan osuus on se, jonka voi valita vapaasti ja tilata miltä tahansa sähköyhtiöltä asuinpaikasta riippumatta. Kuluttaja saattaakin siis kokea, ettei oma sähkösopimus ole kilpailuttamisen arvoinen.
Kilpailuttaminen kannattaa Pynnösen mukaan kuitenkin aina, varsinkin silloin kun tekee uuden sopimuksen.
Näin vertailet sähkösopimuksia
Tarkista energiamaksu (snt/kWh tai c/kWh) sekä perusmaksu (€/kk). Perusmaksu (tai kuukausimaksu) voi vaihdella muutamien euron välillä ja osa sähköyhtiöistä tarjoaa sähkösopimuksen myös ilman perusmaksua.
Esimerkiksi Helsingin Sanomien (1.8.2022) teettämän selvityksen mukaan sähkön hinta vaihteli 13,43 sentistä per kilowattitunti yli 30 senttiin.
Kannattaa pohtia, mikä sopimustyyppi sopii omiin tarpeisiin.
Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa sähkön myyjän tulee ilmoittaa hinnanmuutoksesta kuukautta etukäteen. Toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa on se hyöty, että voi vertailla hintoja ja halutessaan vaihtaa sähköntoimittajaa, jos sähköä saa muualta halvemmalla. Hintataso ei kuitenkaan vaihtele yhtä usein kuin pörssisähkössä.
Määräaikaisessa kiinteähintaisessa sopimuksessa on mahdollista ennakoida sähkön kustannukset omalle taloudelle etukäteen. Jos hinnat lähtevät nousuun, sopimuksen hinta pysyy samana. Toisaalta hintojen laskiessa joutuu maksamaan markkinahintaa kovemman hinnan.
Pisin mahdollinen määräaikainen sopimus on lain mukaan kaksi vuotta. Jos sopimus on tehty pidemmäksi aikaa, on se myyjän puolelta sitova muttei kuluttajan.
Mikäli sähkön kuluttajana on aktiivinen ja kiinnostunut seuraaman hintoja, voi pörssisähkö olla oikea valinta. Pörssisähkön hinnassa voi kuitenkin olla suuriakin heilahteluja, jopa tunneittain.
Pörssisähkön hinta voi vaihdella erittäin korkeasta lähes ilmaiseen. Mutta jos onnistuu ajoittamaan kodin toimia, kuten pyykinpesun, ruoan laittamisen ja sähköauton lataamisen edullisten jaksojen mukaan, voi pörssisähkö säästää rahaa.