Viidennes Kuluttajaliiton kyselyyn vastanneista arvioi oman kotitaloutensa pelivaran olevan tällä hetkellä nolla euroa elinkustannusten noustessa. Kuluttajaliitto kertoo kyselyn tuloksista tiedotteessa.
Kuluttajaliitto kysyi, kuinka paljon kuukausittaiset menot voisivat nousta ilman, että kotitalous joutuu taloudelliseen ahdinkoon.
47 prosenttia vastaajista sanoi, että pelivaraa on nollasta enintään sataan euroon.
Etenkin yksinhuoltajat ja yksinasuvat kertoivat, ettei maksuvaraa kustannusten nousuun ole enää lainkaan. Yksinhuoltajista 31 prosenttia kertoi, ettei heillä ole lainkaan maksuvaraa ilman taloudellisen ahdingon vaaraa.
– Jo nyt esimerkiksi maksamattomat sähkölaskut näkyvät maksuhäiriömerkintöjen määrässä, huomauttaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell viitaten Asiakastiedon viimeisimpiin tilastoihin.

Kuluttajaliitto muistuttaa, että mikäli kuluttajalla ei ole varaa elämälle välttämättömiin perusasioihin, kuten ruokaan, lääkkeisiin tai lämmitykseen, on otettava välittömästi yhteyttä sosiaalitoimeen tilanteen selvittämiseksi.
Kuluttajaliiton tilauksesta kyselyn toteutti Aula Research. Kyselyyn vastasi yhteensä 1090 henkilöä ympäri Suomen. Kysely toteutettiin 6.9.–21.9. sähköisenä kyselynä.