Niskanen on teknisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan sekä geneettiseltä lahjakkuudeltaan poikkeusyksilö suomalaisessa urheilussa.
Mennään ajassa taaksepäin neljä vuotta ja yksi kuukausi. Tuolloin penkkiurheilevasta Suomen kansasta vain pieni osa tiesi, kuka on Iivo Niskanen.
Hiihtopiireissä Niskanen tiedettiin superlahjakkuudeksi, mutta terveysongelmat olivat hidastaneet hänen urakehitystään.
Juuri ennen Sotshin olympialaisia Niskasen nimen ympärillä pyörinyt kuiskuttelu voimistui jo pieneksi puheensorinaksi. Hän voitti nuorten maailmanmestaruuden ja oli maailmancupissa 15 kilometrin kisassa kahdeksas.
Silti yllätys oli suuri, kun 22-vuotias pellavapää hiihti Krasnaja Poljanassa olympialaisten 15 kilometrin perinteisen väliaikalähdössä neljänneksi. Ruotsin Daniel Rickardsson puristi 0,2 sekunnin erolla pronssille.
Poika, joka hymyilee aina, oli tuolloin vakavana.
Ilme kasvoilla kirkastui muutama päivä myöhemmin, kun Niskanen juoksi maalialueella sukset ja sauvat käsissään. Hän näki, kuinka Sami Jauhojärvi hiihti parisprintin loppusuoralla ykkösenä maaliin.
Vielä tammikuussa 2014 Niskanen oli vaikuttanut yhdeltä Suomen joukkueen epätodennäköisimmistä olympiavoittajaehdokkaista.
– Kehityskelpoinen yksilö. SM-parisprintissä Iivo meinasi kakkia housuun, mutta nyt hän on meikäläisen kanssa olympiavoittaja, Jauhojärvi virnuili olympiakullan jälkeen.
Helmikuussa 2018 tilanne on päinvastainen. Harvassa ovat ne suomalaiset, jotka eivät tiedä, kuka on Iivo Niskanen. Nyt hän on yksi Suomen olympiajoukkueen suurimmista kultamitaliehdokkaista.
Elämä on sattumusten summaa. Jälkeenpäin ajateltuna on helppo huomata, kuinka pienistä asioista syntyy suuria tarinoita.
Iivo Niskasen tarinaa ei välttämättä kirjoitettaisi vuoden 2018 talviolympialaisten 50 kilometrin hiihdon aattona, jos Einari Vidgrén ei olisi vuonna 1969 hitsannut ja koonnut omilla käsillään metsäkonetta. Nimen kone sai Vieremän kylän sekarotuisen kulkukoiran Ponssen mukaan.
Niskasen perheen hiihtoharrastukselle ei välttämättä olisi löytynyt tukijaa ilman Ponssea.
Eikä perhe olisi koskaan edes muuttanut Vieremälle ilman metsäkoneyritystä. Kertun ja Iivon passeissa lukee syntymäpaikkakunnan kohdalla Oulu. Kun lapset olivat pieniä, perhe muutti Vieremälle, josta isä Eero sai töitä Ponssen koneteknikkona.
Olisiko Iivo Niskasesta tullut koskaan hiihdon olympiavoittajaa, jos hänen perheensä olisi 1990-luvulla jäänyt asumaan Ouluun?
Kerrottaisiinko Kalevassa olympiajääkiekkoon osallistuvista sisaruksista?
Tätä on elämän suola. Kaikki on vaikuttanut kaikkeen.
Vuosimallin 2018 Iivo Niskanen on malliesimerkki kansainvälisen tason huippu-urheilijasta, joka on teknisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan sekä lahjakkuudeltaan täysin poikkeuksellinen yksilö.
Niskanen on 187 senttimetriä pitkä, mutta vierestä katsottuna häntä voisi luulla pidemmäksi. Hänen ylävartalonsa on kuin antiikin kreikkalaisella veistoksella.
Niskasen vahva ylävartalo on kuin tehty tasatyöntöä varten. Hyvästä tasatyönnöstä on tullut kansainvälisen perinteisen hiihdon kulmakivi, ja siinä Niskanen pärjää kenelle tahansa.
Vuorohiihdossa on kyse teknisestä taidosta liu’uttaa suksea. Sillä osa-alueella Niskanen on maailman paras.
Kun urheilija haluaa maailman huipulle, hänellä pitää olla myös geneettistä lahjakkuutta. Toiset syntyvät nopeiden lihassolujen kanssa ja toiset hitaiden. Jos kestävyysurheilija tähtää olympiavoittajaksi, tehtävä on helpompi, jos hän on syntynyt hyvän luontaisen hapenottokyvyn kanssa.
Tätä geneettistä lahjakkuutta Niskaselta löytyy. Hänen luontainen hapenottokykynsä on suomalaisen urheilun mittapuulla todella hyvä.
Käytännössä se tarkoittaa, että Niskasen veri pystyy kuljettamaan enemmän happea lihaskudoksille. Hänen lihaksistonsa kuluttaa happea tehokkaasti.
Fysiologiset ja tekniset edellytykset antavat pohjan, kun Niskanen hyökkää lauantaina Suomen aikaa kello seitsemän Alpensian hiihtostadionin laduille tavoittelemaan 50 kilometrin olympiakultaa.
24. helmikuuta on päivä, johon kaikki Niskasen tekeminen ja harjoittelu on tähdännyt edelliset kymmenen kuukautta.
– Toki täällä oli muitakin matkoja, mutta niistä ei jäänyt mitään käteen. 50 kilometriä on koko ajan pyörinyt takaraivossa, Niskanen sanoi alkuviikosta.
Niskanen on luonteeltaan yhtä kiero kuin stereotyyppinen savolainen. Kuopiossa asuvan hiihtäjän mielenmaisemaan on vaikea päästä sisälle. Hän ja valmentaja Olli Ohtonen tietävät tasan tarkkaan, missä he menevät viidellekympille valmistautumisen suhteen, mutta julkisuuteen he eivät asiasta hiisku.
Kun Niskanen sanoo kuntonsa olevan hyvä, se on paljon.
– Olen luottavainen sen suhteen, että olen tikissä lauantaina. Mutta oma ja muiden päivän vire ratkaisee, Niskanen pyöritteli.
– Jos joku aikoo Iivon voittaa 50 kilometrillä, saa olla ukko kovassa kunnossa, Ristomatti Hakola sanoi.
Niskanen on 50 kilometrin voittajasuosikkeja. Yhdistelmäkilpailun alussa hän hiihti lähes kaikilta jalat alta – mukaan lukien itseltään – rykimällä vaikeassa säässä kuin mielipuolinen ensimmäiset 7,5 kilometriä.
– Ajattelin jo tuolloin, että voi paska, 50 kilometristä tulee kova kisa, Martin Johnsrud Sundby totesi.
Viestissä Niskanen hiihti perinteisen osuuksien selvän kärkiajan. Neljä vuotta sitten pronssin 0,2 sekunnin erolla vienyt Rickardsson jäi kuin seisomaan, kun Niskanen takoi tasatyönnöllä maisemaan.
– Iivo on kilpailun suosikki, Sveitsin Dario Cologna sanoi päätösmatkan alla.
Vaikka Niskanen on suurimpia voittajasuosikkeja, hän ei ole ainoa. Cologna, Sundby, Aleksandr Bolshunov, Aleksei Poltoranin, Rickardsson ja Niklas Dyrhaug haluavat myös kärkeen.
– 50 kilometriä tuolla radalla mittaa enemmän lihaskestävyyttä kuin puhdasta kestävyyttä. Siinä esimerkiksi Sundby on erittäin hyvä, Niskanen jakoi tunnustusta kilpakumppanilleen.
Niskanen hiihtäisi 50 kilometriä mieluummin väliaikalähtönä, mutta se ei ole kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n toiveiden mukaista.
Menneisiin vuosikymmeniin verrattuna uutena elementtinä arvokisahiihtojen pisimmälle matkalle on tullut mahdollisuus vaihtaa sukset kahdesti. Eurooppaan verrattuna erilainen lumi on tuottanut monille maajoukkueille vaikeuksia.
Lauantaina on luvassa suurin piirtein samanlaista säätä kuin viime viikonlopun viesteissä oli. Silloin Niskasella oli allaan erinomainen kalusto.
– En usko, että kenelläkään on lauantaina kolmea maailmanluokan suksiparia käytettävissä. Jos suksia vaihdetaan kahdesti, paras jätetään viimeiseksi.
50 kilometrin matkan aikana tankkaus nousee tärkeään osaan, jopa tärkeämpään kuin ennen kilpailua.
Niskaselle tarjotaan tankkauspisteillä litkua, joka jäisi monelta juomatta. Energiageelien, urheilujuomien ja suolan sekoitus saa karpaasinkin irvistämään.
– Toisaalta 40 kilometrin hiihtämisen jälkeen makuaisti ei ole kaikista herkimmillään. Joskus juomassa on ollut vähän tujakammin suolaa, mutta en ole maistanut mitään.
Lauantaina 50 kilometrin taivalluksen jälkeen tiedetään, millainen jälkimaku Niskasen suussa on raskaan hiihdon ja erikoisten juomasekoitusten jäljiltä.
Yksi asia on selvä.
– Siitä tulee raskas ja raaka kestävyysurheilunäytös, Matti Heikkinen tiivisti.