Mainos

Kuk­ka­kau­pas­sa eletään nyt vuoden kii­rei­sim­piä viik­ko­ja – ”Tässä työssä näkee koko ihmisen elin­kaa­ren ja on sillä tavalla li­kel­lä"

Arvo Kova Oy:n kukkakaupoissa voi luottaa laatuun ja ammattitaitoiseen asiakaspalveluun.

Arvo Kova Oy:n kukkakaupoista saa sekä leikkokukkia että kaikenlaisia sidontoja: vauvakimppuja, morsiuskimppuja, erilaisia asetelmia, kukkalaitteita ja arkunkoristeita. Kukkia saa tilattua myös verkkokaupasta.
Arvo Kova Oy:n kukkakaupoista saa sekä leikkokukkia että kaikenlaisia sidontoja: vauvakimppuja, morsiuskimppuja, erilaisia asetelmia, kukkalaitteita ja arkunkoristeita. Kukkia saa tilattua myös verkkokaupasta.

Joulun tullessa ihmiset haluavat koristella kotinsa jouluasuun ja kauniit joulukukat kuuluvat tärkeänä osana joulusomistukseen. Kukkakaupoissa eletään juuri nyt vuoden kiireisimpiä viikkoja: tutut jouluperinteet tuovat poikkeuksellisina aikoina jopa tavallista enemmän iloa ja onnea.

Iin kukkakaupan Maarit Kovan oma lempijoulukukka on valkoinen amaryllis. Amaryllis on myös asiakkaiden suosiossa vuodesta toiseen niin leikko- kuin ruukkukukkanakin. Myös joulutähti pitää pintansa yhä edelleen, ja jouluruusut ovat vuosi vuodelta suositumpia.

Ihmiset ostavat vuosi vuodelta enemmän leikkokukkia niin arkeen kuin juhlaan.

”Tänä vuonna leikkokukissa on runsaasti värjättyjä kukkia: kultaa, hopeaa, platinaa ja shamppanjaa. Niillä saa juhlavuutta kimppuihin, jos haluaa kokeilla perinteisten värien lisäksi jotain muutakin.”

Perinteiset joulukukat ovat edelleen tärkeä osa perinteistä joulun tunnelmaa.
Perinteiset joulukukat ovat edelleen tärkeä osa perinteistä joulun tunnelmaa.

Mukana elämän ikimuistoisissa hetkissä

Iin kukkakaupalla on pitkät perinteet, sillä se on toiminut Iissä jo yli 50 vuotta. Sen perusti suntiona toiminut Arvo Kova yhdessä puolisonsa Elman kanssa, ja kukkakauppa toimi tärkeänä osana Arvo Kova Oy:n hautauspalveluita. Ensin kukkakauppa oli Kovan perheen kotona, mutta 1980-luvun alkupuolella Iin kukkakauppa ja hautaustoimisto muuttivat nykyiselle paikalleen Iin keskustaan, torin laidalle.

Maarit Kova on iiläisille kukkakaupassa asioiville tuttu kasvo. Maarit on työskennellyt kukkakaupassa jo yli 30 vuoden ajan.

”Minä menin yhden Kovan perheen pojista kanssa naimisiin. Kun odotin esikoistamme, anoppi pisti minut Kempeleeseen kukkiensidonnan peruskurssille. Kun äitiysloma loppui, yksi kukkakaupan työntekijöistä jäi eläkkeelle ja anoppi alkoi kyselemään, tulisinko minä tilalle. Sitten tein sen päätöksen, että tulen”, Maarit kertoo.

Iin kukkakaupan lisäksi myös Kempeleen Keijun kukkapuoti, Oulunsalon Kukka & Lahja Ruusu sekä Limingan Rosea ovat tärkeä osa Arvo Kova Oy:n palveluita.

Kukkakauppa Kukka & Lahja Ruusu palvelee asiakkaita Oulunsalon Kapteeni-kauppakeskuksessa.
Kukkakauppa Kukka & Lahja Ruusu palvelee asiakkaita Oulunsalon Kapteeni-kauppakeskuksessa.

Kukkakaupan työntekijät kulkevat asiakkaidensa rinnalla läpi elämän. Vierailu kukkakaupassa kuuluu perinteisesti tärkeänä osana juhlasuunnitteluun niin ilon kuin surunkin juhlissa.

Maaritin mielestä parasta työssä ovat ihmiset.

”Tässä työssä näkee koko ihmisen elinkaaren ja on sillä tavalla aivan likellä ihmistä. Siinä samalla oppii myös tuntemaan asiakkaat. Joskus ihmiset tulevat ostamaan kukkia läheiselleen ja sanovat, että ’sinähän se tiedät, mistä kukista se tykkää’”, Maarit naurahtaa.

Kukkia saa tilattua myös verkosta

Kukkakaupoissa asioivien määrä on laskenut viime vuosien aikana, sillä ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut. Kova haluaa muistuttaa, että kukkakaupoissa asioiminen on tärkeää, jotta palveluita voidaan taata myös jatkossa. Marketeista ei saa esimerkiksi yksilöllisiä kukkalaitteita tai morsiuskimppuja.

”Kukkakaupasta saa yksilöllisiä, käsityönä tehtyjä laadukkaita tuotteita. Kukkia ei ole vain laitettu ämpäriin, vaan joku on hoitanut niitä huolellisesti ja joku tekee kimpun juuri sinulle. Meiltä saa samalla myös kukkien hoito-ohjeet.”

-

Arvo Kova Oy:n kukkakaupoissa on ollut jo vuosien ajan myös kukkien verkkokauppa, josta voi tilata kukat suoraan kotiovelle toimitettuna.

Kukkien verkkokauppa oli täydessä loistossaan viime keväänä.

”Verkko-ostokset ovat lisääntyneet ja kukkia lähetetään nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Tälläkin hetkellä verkkokauppatilauksia on normaalia enemmän”, Maarit kertoo.

Iin kukkakaupan viereisessä rakennuksessa toimii myös itsepalvelukukkamyymälä. Hyvän kokoisessa itsepalvelumyymälässä on laajavalikoima kukkakaupan tuotteita, jotka maksetaan paikan päälle joko käteisellä tai kortilla.

Itsepalvelumyymälä on auki päivittäin kello 8–21. Maarit Kova on hyvillään siitä, että itsepalvelumyymälän avulla Iissä voidaan tarjota kukkakauppapalveluita vuoden jokaisena päivänä.

”Myymälässä on aina kukkia ja sinne voidaan toimittaa myös tilauksia: jos asiakas tilaa ennakkoon tietynlaisen kimpun, sen voi käydä hakemassa myöhemmin itsepalvelumyymälästä”, Kova vinkkaa.

Arvo Kova Oy:n kukkakaupat Iissä, Kempeleessä, Oulunsalossa ja Limingassa palvelevat asiakkaitaan elämän tärkeimmissä hetkissä. Tutustu kukkakauppoihin osoitteessa www.arvokovaoy.fi.