Suksipari on useimmille suomalaisille talven ykköslelu. Riippumatta suksien tyypistä, ne vievät käyttäjänsä paikasta toiseen, yleensä hauskoihin sosiaalisiin tilanteisiin, aiheuttavat fyysistä ja henkistäkin rasitusta ja sitä kautta parantavat terveyttä ja tuottavat lopuksi hyvää mieltä. Ainakin niin pitäisi käydä.
Lumilauta on suksiparin yhteen kasvanut muunnelma. Sillä oli tullessaan niin mahtava voima, että se pelasti lukuisia pieniä laskettelukeskuksia taloudelliselta katastrofilta. Kun nuoret hurahtivat lautailuun, pienet keskukset keksivät rakentaa yhä kasvaville lautailijajoukoille omat suorituspaikat: lumikourut, hyppyriradat ja omat rinteet - streetit. Jos lumikouru on hyvä, lautailijalle on täysin samantekevää onko vieressä kuusi kilometriä rinnettä tai ei lainkaan.
Lumilautailijoita on hiihtokeskuksissa paljon, lautaoppilaita on karkeasti arvioiden noin puolet suomalaisten hiihtokoulujen oppilaista.
Suomalaiset eivät juurikaan käy maastohiihdon opissa hiihtokouluissa, mutta ulkomaalaiset oppilaat kansoittavat Lapin hiihtokeskuksien opetusryhmiä ladulla varsinkin alkukaudesta. Näin summaa Vuokatin urheiluopistossa hiihdonopettajakoulutuksesta vastaava liikunnanopettaja Jussi Räihä kentältä saamiaan viestejä.
Maastohiihtäjiä on liikkeellä paljon, Räihä on huomannut. Vapaan hiihtotavan viime vuosina vallinnut boomi on rauhoittunut ja "pertsan" lykkijöiden määrä laduilla on hänen mielestään lisääntynyt. Tämän Räihä arvelee olevan viime vuosina yleistyneiden uusien pitovoitelusysteemien ansiota.
Vuokatin maastoissa on lenkki, joka on nimetty Helppo-Heikkiläksi. Nimi tulee siitä, että Heikkilän luomutilalle menee kaksi latua, joista tämä on helpompi. Satunnaiselle hiihtäjälle se ei kuitenkaan välttämättä ole helppo, sillä maasto on hyvin mäkistä. Niinpä - varsinkin etelän hiihtolomien aikana ladun loppupään pitkässä nousussa voi kuulla ärräpäitä, "että mikä se tällainen helppo latu on"?
Pikahavainnointi laskettelijoiden varusteista Vuokatin tuolihissin yläasemalla Etelä-Suomen hiihtolomien puolivälissä paljasti, että laskettelusuksilla liikkujia oli sittenkin eniten rinteessä. Hissin käyttäjistä yli puolet liikkui laskettelusuksilla, valtaosa heistä nykytyylin mukaisilla carving-suksilla, vajaa neljännes perinteisillä "sukkapuikoilla". Vuokraamoiden kalustot ovat nykyisin lähestulkoon aina carving-suksia,Räihä sanoo.
Hiihtolajien ideanikkarit eivät ole tuoneet tälle talvelle mitään mullistavan uudenlaista välinettä kokeiltavaksi. Tuoreimpiin innovaatioihin kuuluvat pätkäsukset - bladet, kuten alalla sanotaan - noin puolen metrin mittaisia suksenpätkiä, joiden molemmat päät on taivutettu. Niillä pystyy laskemaan etu- ja takaperin ja pyörimään miten miellyttää. Bladet ovat tulleet Räihän mielestä jäädäkseen. Nuoriso laskee niillä mielellään, lähinnä temppuilu mielessään.
Temppuihin ne sopivatkin, mutta ne ovat myös erinomaiset tasapainoharjoitteluun. "Jos painosi ei bladella laskiessa ole aivan keskellä suksea, kaadut vuorenvarmasti. Joko nenällesi tai selällesi. Nämä eivät anna anteeksi mitään virhettä."
Millaisia trendejä voisi sitten olla tulossa? Jussi Räihä ei ryhdy arvailemaan asiaa, toteaa vain, että seuraavassa hiihdonopettajien maailmankongressissa Etelä-Koreassa ensi vuoden tammikuussa voidaan jotain uutta taas nähdä.
Sitten mies paiskaa kättä ja painuu hiihtämään Helppo-Heikkilän suuntaan.