Kuivuus piinaa maa­pe­rää ja puita Etelä- ja Kes­ki-Suo­mes­sa – "Met­sä­pa­lo­ris­ki li­sään­tyy päivä päi­väl­tä, kun sateet eivät tule"

Suurilta metsäpaloilta on Suomessa toistaiseksi vältytty muun muassa tehokkaan valvonnan ja ihmisten vastuullisuuden ansiosta. Ilmastonmuutos lisää asiantuntijoiden mukaan silti metsäpalojen uhkaa myös Suomessa. Kuivia puita uhkaavat metsäpalojen lisäksi myös kirjanpainajakuoriaiset, joita lämmin sää suosii.

Kuivuus on kellastuttanut ruohikkoa Helsingin Torpparinmäellä. Tiistaina Helsinkiin tulleet sateet tulivat puille ja kasveille tarpeeseen.
Kuivuus on kellastuttanut ruohikkoa Helsingin Torpparinmäellä. Tiistaina Helsinkiin tulleet sateet tulivat puille ja kasveille tarpeeseen.
Kuva: Mauri Ratilainen

Viikkoja jatkuva kuivuus on paikoin kellastuttanut puita syksyisen keltaisiksi, mikä on heinäkuussa harvinainen näky.

– Paikoin on tosi kuivaa, sanoo metsätutkija Juha Honkaniemi Luonnonvarakeskuksesta.

Honkaniemi näki kuivuuden vaikutukset omin silmin ajaessaan viikonloppuna Suomen halki.

– Hirveästi näkee ruskettuneita koivuja, ja koivun lehtiä tippuu jo. Kuivia puita näkee lähinnä nyt kuivahkoilla kasvupaikoilla kuten rinteissä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä