Katseet ennen peliä ovat keskittyneet, jännittyneet ja kiihkeän odottavat. Jollain käy mielessä ottelua seuraava miljardiyleisö.
MM-finaalissa on miljardiluokan paineet.
Ne ovat niin valtavat, että pelistä tulee äärimmäisen varovaista. Sellaista, jota ohjaa häviämisen pelko.
Varovaista, ja kyllä, usein myös tylsää.
Sillä MM-finaalissa on vain voittaja ja häviäjä. Ei ole juhlittavaa hopeamitalia.
Melkein puoli elämää siihen meni, 32 vuotta.
1–0, 0–0, 3–0, 2–0, 1–1, 1–0, 1–0 olivat vuosien 1990–2014 MM-finaalien lukemat ilman rankkareita.
Edellinen todella klassinen finaali sekä pelillisesti että dramaturgialtaan oli vuonna 1986 Mexico Cityssä, kun Argentiina löi Länsi-Saksan 3–2.
Sitten yhtäkkiä vuonna 2018, kun odotuksissa on varovainen 1–0-voitto Ranskalle, silmien eteen roiskaistaan omalaatuinen kuuden maalin näytelmä.
Se oli Kroatian ansiota. Pienellä, raikkaalla ja finaalin rohkeudessaan jopa vilpittömän lapsenomaisella Balkanin ihmemaalla ei ollut lajin suurvallan taakkaa harteillaan.
Oli kuin pelaajat olisivat välillä unohtaneet pelaavansa maailman merkittävimmästä pokaalista.
Kiitos, Hrvatska 15.7.2018.
Erityiskiitos Luka Modric, niistä kaikista ulkosyrjällä annetuista yhden kosketuksen syötöistä.
Muistatteko, millainen pelaaja Didier Deschamps oli?
Hän oli keskikentän pohjan kenraali, joka ohjasi, varmisti, puolusti ja valmensikin kentällä. Hän oli mies, joka sisäisti, että vain voittamisella on väliä. Hän antoi muiden loistaa.
Siksi Ranskan maailmanmestarijoukkue vuonna 2018 oli kuin kymmenen Deschampsia kentällä. Jopa Paul Pogba ja Antoine Griezmann sitoutuivat puolustamaan. Vain Kylian Mbappé paikoin lipsui linjasta nuoruuden korskeudessaan, mutta se hänelle myös sallittiin.
Ranskalla on niin lahjakas ryhmä, että se olisi voinut pelata myös eri tavalla; palloa ylhäällä halliten, vastaiskuihin varautuen.
Silloin se ei välttämättä olisi maailmanmestari.
Deschamps ei tehnyt kompromissejä valinnoissaan eikä pelitavassaan. Olivier Giroud sai jatkaa keskushyökkääjänä ilman osumia, sillä Gallian kukko raastoi epäitsekkäästi vastustajien muotoja hajalle.
Ranskalla on ollut kolme kultaista sukupolvea. 1980-luvun joukkue muistetaan klassisesta keskikentästä Michel Platini – Luis Fernández – Alain Giresse – Jean Tigana. Vuosituhannen vaihteen peliä määritti Zinédine Zidanen baletti pallon kanssa.
Vuoden 2018 kokoonpano jää elämään kollektiivisuuden ylistyksenä keskellä individualismin aikakautta.
Se on selfie, johon mahtuu 23 pelaajaa.
Neljän vuoden päästä jälleen.
Ai niin, Qatar ja Qatarin talvikisat.
Neljän vuoden ja neljän kuukauden päästä jälleen.
Onpa pitkä aika.
