Johanna KoivunenOulu Tours Group Oy:n toimitusjohtaja
Maaliskuun ensimmäinen päivä. Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa Ravintolakorttelin toimitusjohtajana. Mielessä siintää uudet ideat, kesän tapahtumat, järjestettävänä olevat yritysjuhlat ja lukemattomat muut yritystoimintaan liittyvät hienot suunnitelmat tulevaisuuteen.
Maaliskuun 13. päivä, perjantai syöksi tämän tuoreen toimitusjohtajan arjen raiteiltaan. Yrityksen liiketoiminta pysähtyi lähes täysin, kun kokoontumiskiellot ja ravintolan sulkemismääräykset astuivat voimaan maaliskuussa. Kaikki toiminta piti sopeuttaa ennätysvauhdissa uuteen tilanteeseen. Todellinen kriisi oli käsissä ja monet negatiiviset tunteet hiipivät mieleen kuin varkain: pelko, ahdistus, toivottomuus, huoli.
Varmasti hyvin moni meistä voi samaistua näihin tunteisiin: näkymätön ja ennestään tuntematon vieras on saapunut kutsumatta meidän jokaisen arkeen. Miten siihen pitäisi suhtautua, onko se tullut jäädäkseen, mitä se tekee minun ja läheisteni terveydelle ja toimeentulolle? Tällaisessa tilanteessa on helppo käpertyä kuoreensa ja antaa pelolle ja toivottomuudelle tila.
Juuri kun alkujärkytys oli suurimmillaan, niin mitä tapahtuikaan! Lapsuuden koulukaverit, satunnaiset tuttavat, entiset työkaverit, sekä ihan tuntemattomat ihmiset lähettivät minulle tsemppiviestejä, jotkut jopa soittivat. Halusivat toivottaa voimia, jaksamista ja uskallusta tähän hankalaan ja uuteen tilanteeseen. ”Olit jo pienenä tyttönä reipas ja tomera lettipää, kyllä te tästä vaikeasta ajastakin selviätte varmasti!”
Jokainen yhteydenotto oli tärkeä. Jokainen niistä on jäänyt mieleen. Jokainen niistä antoi uskoa ja valoa tulevaan!
Kriisin keskeltä nousi esiin ihmisyys – kollektiivinen halu pitää toisistamme huolta. Siitä kertoo nallet ikkunoissa lasten riemuksi, ruokatoimitukset sairaaloiden hoitohenkilöstölle, musiikkiesitykset vanhusten ikkunoiden alla sekä toivoa antavat viestit ikkunoissa ohikulkijoiden iloksi. Yhteinen huoli tuo meitä henkisesti lähemmäs toinen toistamme.
Korona-aikaa meistä tuskin kukaan jää kaipaamaan, mutta toivon, että jotain siitä jää: nimittäin yhteisöllisyyden tunne sekä arvostus kanssakäymiseen toistemme kanssa. Monen asian arvon ymmärtää vasta sitten, kun se ei olekaan itsestään selvää. Pienet, positiiviset eleet ja teot antavat meille kaikille uskon parempaan yhteiseen huomiseen.