Ampumaurheilun kahden mitalin päivä toi Pekingissä parrasvaloihin kaksi hyvin erityyppistä urheilijaa. Trapin kultaa ampunut Satu Mäkelä-Nummela on temperamenttinen tekijä, joka ei kestä toimettomuutta. Ilmakiväärin pronssia ampunut Henri Häkkinen taas on rauhallisuuden perikuva, ainakin julkisuudessa.
Molemmille on kuitenkin yhteistä kova työnteko lajin eteen. He ovat viime vuodet tehneet systemaattista työtä lajissa kehittymisen eteen, ja Pekingin saavutukset viimeistään todistavat, että se on kantanut hedelmää.
Mäkelä-Nummela on ampunut kilpaa jo vuosia, mutta urheilemiseen tuli välillä pientä taukoa kahden lapsen teon aikaan. Perheen perustamisen jälkeen Mäkelä-Nummela on tullut lajin huipulle entistä ehompana, mutta ei ole saanut menestystään ilmaiseksi.
Hänellä on Orimattilassa kodin takapihalla kiekonheitin, jolla pääsee ampumaan trapin sarjoja vähän silloin kun huvittaa. Kevään ja kesän aikana hän on paneutunut erityisesti siihen, että ampuu aamuisin, jolloin Pekingissäkin kisattiin finaalipaikat ratkaissut peruskilpailu.
Muutenkin Mäkelä-Nummela on pystynyt kahden vuoden takaisen maailmancup-voittonsa jälkeen antamaan aiempaa enemmän aikaa harjoittelulle. Urheilijapalkka auttaa sen verran, ettei kahvilatyöntekijän tarvitse tehdä aivan jokaista työvuoroa. Ihan kokonaan olympiavoittaja ei kuitenkaan halua työstään luopua.
Mäkelä-Nummela haki olympiakauden kuntoa kolmelta talviselta leiriltä Kanariansaarilta, joilla hän pääsi harjoittelemaan lämpimissä oloissa neljän viikon ajan. Häkkinen sen sijaan pystyy treenaamaan kiväärilajeja myös kotimaassa, ja sotilaan ammatti antaa siihen hyvät edellytykset. Sotilas pystyy käyttämään ampumiseen myös työaikaa.
Häkkinen on töissä Hämeen viestirykmentissä Riihimäellä ja on sotilasarvoltaan yliluutnantti.
-- Harjoittelen yleensä vain leireillä, Häkkinen kertoi.
Hänen leiritahtinsa onkin kohtalaisen kova, sillä jokaisesta kuukaudesta puolet kuluu leirioloissa.