Kova tuuli pöl­lyt­tää lunta ja merellä myrs­kyää – tie­lii­ken­ne­kes­kus va­roit­taa huo­nos­ta ajo­ke­lis­tä

Lisäksi merialueilla varoitetaan kovasta tuulesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämeren pohjoisosissa on lounaismyrskyä päivällä ja tuuli voi puhaltaa 21 metriä sekunnissa.

Pohjoisessa ajellaan tiistaina huonossa ajokelissä.
Pohjoisessa ajellaan tiistaina huonossa ajokelissä.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Oulun tieliikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä maan länsi- ja pohjoisosissa. Pöllyävä lumi sekä lumi- ja räntäsateet huonontavat ajo-olosuhteita laajoilla alueilla.

Ilmatieteen laitos kertoo, että ajokeli muuttuu Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa huonoksi aamupäivästä lähtien. Varoitus huonosta ajokelistä jatkuu iltakymmeneen saakka. 

Lisäksi merialueilla varoitetaan kovasta tuulesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämeren pohjoisosissa on lounaismyrskyä päivällä ja tuuli voi puhaltaa 21 metriä sekunnissa.

Esimerkiksi Hailuodon Marjaniemen mittausasemalla tuuli on puhaltanut puuskassa kovimmillaan 29 metriä sekunnissa. 

Perämeren pohjoisosiin on annettu myös aallokkovaroitus, jonka mukaan päivällä esiintyy kovaa aallokkoa, jossa merkitsevä aallonkorkeus ylittää neljä metriä.

Katso paikkakuntakohtainen sääennuste Kalevan Sää-sivulta