Miksi julkinen sektori saa niin vähän tarjouksia? Tätä kysymystä olen pyöritellyt mielessäni pidemmän aikaa, viime keväänä julkaistun VATT:n ja Aalto-yliopiston tutkimuksen jälkeen.
Marraskuussa asiaa pohdittiin maakuntalehtien sivuilla professori Janne Tukiaisen ja tohtorikoulutettava Jan Jääskeläisen haastattelussa. Tähän ongelmaan on monta syytä ja paljon ratkaisuvaihtoehtoja.
Ensimmäinen asia, joka pitäisi jokaisen hankintayksikön tehdä, on mitata toimintaa. Tiedolla on helpompi lähteä ratkomaan asiaa. Pureudutaan siihen, mistä johtuu, ettei tarjouksia tule ja tietysti myös siihen, miksi jonnekin niitä tarjouksia saadaan.
Yksinkertaisesti verrataan hankintaprosesseja keskenään: Onko käyty markkinavuoropuheluita tai tehty markkinakartoitusta? Mitä pakottavia vaatimuksia on? Onko vaatimukset sellaisia, että niistä koituu kuluja tarjoajalle? Onko tarjouspyyntö ollut ymmärrettävää tekstiä?
Ei hyödynnetä esimerkiksi erilaisia hankintamenettelyjä. Kuten kilpailullista neuvottelumenettelyä, jossa hankinnan yksityiskohtia voidaan tarkentaa neuvottelujen edetessä, eikä kaikki yksityiskohdat tarvitse olla selvillä tarjouspyyntöä julkaistessa. Näin annetaan useammalle tarjoajalle mahdollisuus esittää omat ratkaisut ongelmaan tai tarpeeseen.
Hyvä hankinta voi saada aikaan säästöä jokaisessa prosessin vaiheessa, tai huono hankinta aiheuttaa kuluja. Erinomainen hankinta voi ratkaista koko ongelman.
Meidän pitäisi saada enemmän resursseja ja arvostusta hankintoihin. Julkisen sektorin olisi syytä tarjota hankintojen parissa työskenteleville koulutusta. Eikä vain hankintalaki koulutusta vaan koulutusta muun muassa neuvottelutaitoihin, prosessien hallintaan.