“Koulussa ei ole hierarkiaa, niin sosiaalista kuin minkään muunlaista arvojärjestelmää.” Näin asian oletetaan olevan ja niin sen pitäisi olla. Miksi sitten koulussa esiintyy todellisuudessa juuri päinvastainen tilanne?
Kouluympäristö tarjoaa hedelmällisen maaperän sosiaalisille ryhmittymille, jotka ovat usein kiveen hakattuja ja asettavat nuoret toisiaan vastaan merkittävällä eriarvoisuudellaan. Stereotyyppisesti tunnettuja koulun sosiaalisia ryhmiä ovat esimerkiksi suositut ja epäsuositut, kiusaajat ja kiusatut sekä kiltit tytöt ja mellastajapojat. Sosiaalisiin ryhmiin liitetään usein tiettyjä normeja ja mielikuvia, joiden sävy riippuu ryhmän sosiaalisesta asemasta koulun hierarkiassa.
Pohjimmaisina koulun hierarkiassa ovat epäsuositut ja kiusatut, joita kohdellaan laittoman usein välinpitämättömästi, ylenkatsovasti ja syrjivästi. Alimpaan kastiin kuuluvien nuorten itsetunto on vakavassa vaarassa haavoittua tällaisesta itseensä kohdistuvasta kovasydämisestä kohtelusta.
Ylisuorittajien ja suosituimpien ryhmään kuuluvat nuoret ovat puolestaan erityisen alttiita yhteiskunnalliselle paineelle näyttäytyä tietynlaisena ja saavuttaa ihailtavana nähtyjä virstanpylväitä.
Arvostettuja merkkipylväitä ovat esimerkiksi korkeat arvosanat, suosio, luottamustehtävät sekä menestys niin sosiaalisesti kuin muillakin elämänalueilla.
Kaikkiin sosiaalisiin ryhmittymiin liittyy paine olla tietynlainen ja käyttäytyä tietyllä tavalla, mikä luo painavan taakan nuorten harteille sekä vaikuttaa merkittävästi heidän omakuvaansa ja itsetuntoonsa.
Koulussa esiintyvät sosiaaliset ryhmittymät muodostuvat lukuisten tekijöiden vaikutuksesta. Yksilön kuuluminen tiettyyn sosiaaliseen ryhmään määräytyy esimerkiksi sukupuolen, ulkonäön, sosioekonomisen aseman, akateemisen menestyksen tai etnisen taustan perusteella.
Nämä kaikki tekijät tarjoavat tekosyyn koulussa ilmenevälle “kasti-ajattelulle” ja antavat “oikeuden” syrjimiselle, kiusaamiselle ja ylenkatsomiselle.
Tämä on sekä moraalisesti että yhteiskunnallisesti katsottuna väärin, mutta silti siihen ei puututa – ei yhteiskunnan, opettajien kuin vanhempienkaan taholta. Kysynkin teiltä jokaiselta, miksi näin on?
Koulun tehtävänä on kartuttaa kehittyvien lasten ja nuorten tietoja ja taitoja – ei luoda pohjaa primitiiviselle selviytymispelille, jossa oppilaat asetetaan vastakkain karkeasti muodostuneisiin sosiaalisiin ryhmiin.
Jos haluamme jälkikasvumme kasvavan turvallisessa ja moraalisessa ympäristössä, koulun sosiaaliselle erirvoistumiselle on aika tehdä jotakin. Syrjimisen ja vastakkainasettelun ilmenemistä voitaisiin ehkäistä vastuuntuntoisilla kasvatusperiaatteilla.
Asian ratkaiseminen on suuri yhteiskunnallinen kysymys ja se vaatii kaikkien tahojen – vanhempien, opettajien ja oppilaiden välistä rakentavaa keskustelua.
Laura Tervashonka
Rovaniemi