Viertolan kouluampuminen aiheutti moraalisen paniikin, joka näyttää estävän järkevän keskustelun aiheesta. Olisi jo aika pohtia välttämättömiä muutoksia erityisesti lainsäädäntöön. Mielestämme kannattaisi kiinnittää huomiota kolmeen asiaan.
Ensinnäkin suomalaisen oppivelvollisuuskoulun toiminta on 1990-luvulta lähtien perustunut kansainvälisesti katsoen äärimmäisen väljään sääntelyyn. Kaikki vastuu on siirretty opetuksen järjestäjälle, useimmiten kunnalle.
Käytännössä suomalaisia kouluja ei valvo kukaan. Omavalvonta, informaatio-ohjaus ja itsesääntely eivät riitä, kun kyse on oppivelvollisten perusturvallisuuden ja -oikeuksien takaamisesta.
Toiseksi, kouluilla olisi keinot puuttua kiusaajan toimintaan, mutta ne on puskuroitu hyvää tarkoittavalla byrokratialla. Väliaikainen koulusta erottaminen, erityisluokalle siirtäminen ja huostaanotto ovat joskus perusteltuja, sillä kiusaaja voi muuttaa käytöstään halutessaan ja kodin kyvyttömyys kasvatustehtävässään voi olla huostaanoton peruste. Erityisluokalle siirto puolestaan on usein mahdotonta, sillä vapaita paikkoja ei ole.
Kolmanneksi, edellä mainitut ongelmat voitaisiin korjata pitkälti uudella oppilasturvallisuuslailla, jota olemme ehdottaneet artikkelissamme Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä 2/2024. Kouluissa on ”turvallisuusaukko”, joka koskee paitsi oppilaita myös opettajia. Sekä perusopetuslaki että oppilas- ja opiskelijahuoltolaki ovat löperöitä ja epämääräisiä eivätkä määritä vastuita, velvollisuuksia ja sanktioita selkeästi.
Oppilasturvallisuuslakia on hyvä verrata vastaaviin yksilöitä suojaaviin lakeihin kuten potilasturvallisuuslaki, tuoteturvallisuuslaki ja työturvallisuuslaki. Ei niiden säätämisessä ole ollut kyse siitä, että lääkärit olisivat epäluotettavia, tavarantuottajat petollisia ja työnantajat tahtoisivat työntekijöilleen pahaa. Kyse on ollut siitä, että yhteiskunta pyrkii suojelemaan yksilöä tilanteissa, joissa hän muuten olisi po. instituution hyvän tahdon varassa. Koululaiset ovat monessa mielessä aikuisten johtaman kouluinstituution armoilla.
Koulujen turvallisuuden edistäminen ei ole kustannus, vaan tärkeä investointi sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Uusi laki on välttämätön, jotta vajaavaltaisille oppivelvollisille voitaisiin vähitellen taata sama oikeushyvä kuin aikuisillekin. Heikoimpien ja haavoittuvassa asemassa olevien suojeleminen on yhteiskunnan humaanisuuden mitta.
Hannu Simola
kasvatustieteen tohtori, koulutussosiologian ja -politiikan täysinpalvellut professori, Vantaa
Antti Simola
tekniikan tohtori, turvallisuusjohtamisen täysinpalvellut asiantuntija, Hämeenlinna
Anna Kronlöf
tekniikan tohtori, laadunvarmistuksen täysinpalvellut asiantuntija, Helsinki