K
aleva julkaisee ohessa lyhennetyn otteen filosofian kandidaatti
suhteista.
Vaikka Kekkonen oli nuorisoradikalismille suopea, ei hän tietenkään halunnut, että hänet idänsuhteissa ohitetaan vasemmalta semminkin, kun hän oli avannut sinne jo vuonna 1944 oman ladun, jota eivät edes kotikommunistit olleet päässeet sotkemaan.
Suomessa EEC:n vastustaminen oli annettu tehtäväksi SKP:lle, joka ilahtuneena otti vastaan SDP:n radikaalisiiven tuen omille hankkeilleen. Suomen neuvotteluja Brysselissä seurattiin Moskovassa huolestuneina lähinnä siksi, että niitä seurasivat myös Varsovan-liiton pienemmät jäsenmaat "hyvin tarkkaan" voidakseen ehkä myöhemmin vedota Suomen saamiin myönnytyksiin. Moskova luki Suomen alusmaihinsa eikä hyvästä esimerkistä saanut tulla huono esimerkki muille alusmaille maailmantilanteessa, jossa Neuvostoliitto oli etenemässä kaikilla rintamilla.
Diplomaattilinjan rinnalla operoi KGB:n väki, jonka toiminnalla oli vanhoista ajoista perityt päämäärät, pitää Suomi toimintakykyisenä ja luotettuna kumppanina. Aivan kuten Stalin piti sotakorvausten sujuvia toimituksia tärkeämpinä kuin yksittäisiä ideologisia voittoja, Mihail Kotov virastonsa edustajana ymmärsi diplomaatteja paremmin Kekkosen ahdingon suomalaisten vuorineuvosten ja vasemmistoradikaalien välissä. Kekkonen ei saanut tulla epäsuosituksi siksi, että kansakunta kurjistuisi ulkopolitiikan vuoksi.
Kaikki näytti EEC:n suhteen ensin sujuvan helposti. Asiaa tuntevissa piireissä ymmärrettiin, että vain käyttämällä Kekkosta takuumiehenä voitiin Suomen EEC-sopimuksen hyväksyntä taata Moskovassa. Helmikuussa Kekkonen oli metsästysretkellä Zavidovossa mielestään jo saanut vihreätä valoa hankkeelle. Kotov oli se mies kulisseissa, joka jälleen auttoi Kekkosta kokoamaan palapelin, jossa yhdistyivät Neuvostoliiton etu, Kekkosen etu ja vieläpä Suomen etu. Kun Suomi saisi EEC-sopimuksen, Kekkonen jatkoajan presidentiksi ja Neuvostoliitto ETYK:n, kaikki olisivat voittaneet. Kekkonenkin ihaili kummisetänsä taitavuutta. Tiedustelumies Kotov näet "tiesi kaiken", sellaistakin suomalaisesta yhteiskunnasta, mitä Kekkonen ei tiennyt - ja se oli paljon se. Kotov oli sosialidemokraattienkin mielestä "ryssistä kovin".
Keskikesän uneliaisuus katkesi Kekkosen ja kauppapoliitikkojen osalta Kotovin käyntiin Kultarannassa heinäkuun 7. päivänä 1972 Hänen sanomansa oli, että Moskovassa oli tyydytyksellä otettu vastaan Kekkosen vakuutus siitä, että "suomalainen osapuoli tekee lopullisen päätöksen vapaakaupasta EEC:n kanssa vain Neuvostoliiton johtajien kanssa käymiensä konsultaatioiden jälkeen". Päivää aikaisemmin ministeri Linnamo oli jo ehtinyt presidentin kanssa sopia, että kun neuvottelut Brysselissä saadaan päätökseen, sopimus parafoidaan ja allekirjoitetaan ja saatetaan saman tien eduskunnan hyväksyttäväksi.
Nyt Kotov kuitenkin ilmoitti Kekkoselle, että Neuvostoliitto haluaa vielä keskustella asiasta. Sellainen tilaisuus järjestyisi elokuun loppupuolella Zavidovossa. Moskovasta lähetettiin Manzhulo Helsinkiin kertomaan, että Suomen loppusuoralla oleva neuvottelupaperi loitontaisi Suomea ja Neuvostoliittoa toisistaan. Sopimuksen parafointia ja allekirjoitusta ei tulisi kiirehtiä, neuvostoemissaari sanoi.
Nappulaliigan poliittiset hartiat olivat liian kapeat niin isoa asiaa varten. Sen lisäksi myös hallituksen sisäpoliittiset eväät oli syöty. Se ei kyennyt enää paimentamaan eduskunnan käsiteltäväksi annettuja lakiesityksiä. Sorsa sanoi suoraan, että kysymys oli EEC:stä: "Ei sosialidemokraattinen puolue puolueena eikä sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus voi ottaa vastuuta näin suuresta kysymyksestä, vaan se oli jätettävä laajemman hallituksen tehtäväksi."
Kekkosen asioihin puuttumisesta ei kerrottu, sillä se olisi voinut käynnistää julkisuudessa keskustelun hallituksen eron syistä ja vahingoittaa valtakuntaa yleisemminkin. Tilannetta helpotti se, että sosialidemokraateilla oli riittävästi omia syitä, esimerkiksi Kaipaisen eläkepommi, jolloin Kekkosen osuutta ei tarvinnut edes nostaa esille. Kekkonen myönsi itsekin Koivistolle, että jos vähemmistöhallitus allekirjoittaa sopimuksen, "se antaa vuosiksi kepulle aiheen syyttää minua ja sos.dem. hallitusta kaikista vaikeuksista".
Kekkonen joutui pakottamaan keskustapuolueen Sorsan taakse uuteen hallitukseen. Kekkonen käveli keskustapuolueen puoluevaltuuskunnan kokoukseen ja ilmoitti, että kansallinen etu vaati enemmistöhallitusta. "Jos tämä yritys nyt kaatuu, alkaa olla aika ruveta lyömään hätärumpuja suomalaisen kansanvallan puolesta." Samana päivänä SDP:n puolueneuvosto pohti suojalakien kohtaloa.
Kekkonen luetteli Kotoville joukon asioita, joita neuvostojohdon oli syytä käsitellä, mikäli aikoivat vastaisuudessakin asioida hänen kanssaan. Kekkosen omien muistiinpanojen mukaan hän sanoi, että ilmeisesti hänen arvostelukykyynsä ei Moskovassa luoteta. Tällä käynnillä Kotov myös - edelleen Kekkosen mukaan - esitti, että Kekkosen presidenttikauden jatko ja EEC-kysymys niputettaisiin paketiksi. Kotov syötti ajatuksen heti tämän jälkeen laajempaan jakeluun Suomen poliittisissa piireissä.
Epäilemättä Kotov kahdenkeskisissä palavereissa sai myös eväikseen Kekkosen mietteet siitä, miten Suomen riepottelu EEC-asiassa vaikuttaisi Suomen kuvaan lännessä ja sen uskottavuuteen Saksojen kysymyksessä ja ETYK:in kokoonkutsujana. ETYK-toimeksianto, johon Suomi oli suostunut, itse asiassa antoi liikkumavaraa kauppapolitiikassakin. Neuvostojohto ei voinut enää pelata Suomella palloa niin kuin Nordekin aikaan. Mutta tiukilla se piti Kekkosta, niin tiukilla, että Kekkonen ei kehdannut sitä teollisuuden edustajille edes tunnustaa.
Zavidovossa itse pääsihteeriBrezhnev otti asiakseen luennoida Kekkoselle riskeistä, joita Suomen ja EEC:n välillä solmittavaan sopimukseen saattaa liittyä. "Me joudumme kysymään, miksi EEC tekee myönnytyksiä Suomelle ja vastaamme, tuskinpa suomalaisten sinisten silmien takia." Kekkonen itse piti kirjaa keskusteluista, sillä hänellä ei ollut mukanaan yhtään suomalaista virka- tai luottamusmiestä, ellei tulkkia sellaiseksi haluta laskea. Vasta myöhemmin ulkoministeri Sorsa sai tietää, että Kekkonen oli Zavidovossa puhunut nimenomaan Suomen vapaakauppasopimuksesta EEC:n kanssa.
Juhani Suomen tulkinnan mukaan Kekkonen päätti juuri tällä matkalla lopullisesti jatkaa presidenttinä ja samalla asettua EEC-sopimuksen takuumieheksi. Kun asia kuitenkin jäi avoimeksi, tarkoittiko se sitä, että Kotovin ja Kekkosen yhteinen agenda oli tullut hylätyksi? Vai oliko se vain pantu pöydälle? Oliko Kekkonen oikeasti ahtaalla vai haluttiinko jostain syystä antaa sellainen kuva? Epävirallisista neuvotteluista annetussa tiedotteessa mainittiin yllättäen puolueettomuuden sijasta "Suomen pyrkimys toteuttaa rauhanomaista puolueettomuuspolitiikkaa". Moskova oli ruvennut hiostamaan.
Ennen lähtöään Zavidovoon elokuussa 1972 Kekkonen antoi hallituksen tunnustelutehtävän Sorsalle. Sitä ennen SDP:n puoluetoimikunta oli keskustellut pääministerin henkilöstä. Kaikki puoluetoimikunnan jäsenet olivat ehdottaneet pääministeriksi puheenjohtaja Paasiota, joka teki yhteenvedon: "Yhdellä äänellä kahtatoista vastaan Sorsa on valittu pääministeriehdokkaaksi." Paasio halusi sivuun ja hän tiesi, että Sorsalla oli Kekkosen siunaus. Samaan hallitukseen Kekkonen pakotti keskustapuolueen riitelevät tohtorit, Karjalaisen ja Virolaisen. Kolmessa vuodessa Sorsa oli noussut täydellisestä tuntemattomuudesta pääministeriksi.
Kekkonen laati matkastaan perusteellisen 13-sivuisen muistion, jonka hän päiväsi elokuun 19. päivälle. Sen lisäksi hän saneli varsinaisesta muistiosta yksi- ja kaksiliuskaiset lyhennelmät. Laajan muistion jakelun piiriin Kekkonen määräsi koko joukon ministereitä ja virkamiehiä. Kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin, lokakuun viimeisenä päivänä Vasabladet, Dagens Nyheter Ruotsissa ja Dagbladet Norjassa julkaisivat toimittaja Tor Högnäsin artikkelin, joka perustui Kekkosen salaiseksi julistetun muistion tietoihin ja niistä vedettyihin johtopäätöksiin.
Vuoto herätti suurta hämmennystä poliittisissa piireissä ja osaltaan aikaansai valtakuntaan tunnelman, joka merkittävästi helpotti puolueiden välisiä neuvotteluja poikkeuslaista, jolla Kekkosen toimikautta jatkettiin neljä vuotta. Vuotoon syyllisiä etsittiin heti tuoreeltaan, mutta Högnäs ei paljastanut lähdettään. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Erkki Tuomioja tunnusti kääntäneensä muistion oleelliset osat ruotsiksi ja toimittaneensa tuon käännöksen Högnäsille. "Naivisti uskoin keskustelujen julkisaattamisen palvelevan avoimemman ulkopoliittisen ja EEC-keskustelun asiaa Suomessa."
Yleisesti arveltiin, että vuoto oli Kekkosen itsensä järjestämä, siksi hyvin hän pystyi sen synnyttämää tilannetta hyväksi käyttämään. Tuomiojan tunnustus ei tätä teoriaa kumoa. Kekkosen oli perinpohjaisen oppineena tiedustelumiehenä täytynyt ymmärtää, että jokainen salaiseksi julkistettu muistio, jolle on määrätty niin laaja jakelu kuin tällä muistolla oli, tulee ennemmin tai myöhemmin julkisuuteen. Itse asiassa oli pieni ihme, että koko ajan laajenevan piirin salaisuus piti yli kaksi kuukautta.
Myös sen ajan johtavat sosialidemokraatit uskoivat, että Kekkonen tavalla tai toisella halusi toimittaa muistion julkisuuteen. Näin kaikki Neuvostoliiton esittämät näkökohdat saatiin keskustelun alaiseksi ja siitä syntynyt dramatiikka palveli Kekkosen tarkoitusperiä.
KGB:ssä vallitsi edelleen Stalinin suosima pragmaattisuus, ulkoministeriössä Molotovin dogmaattisuus. Kaikesta päätellen edelliset tarvitsivat aikaa kääntääkseen jälkimmäisten päät. Siihen viittasi myös Kotovin viesti Paasiolle ja Sorsalle: "Turhaa kiirettä piti välttää." Hetemäelle Kotov puhui arvoituksin: "Välistä on niin, että kannattaa tehdä mieluummin pieni mutka matkaan kuin kulkea suoraa viivaa pitkin. Silloin varmistetaan paremmin päämäärän saavuttaminen."
"Nimenomaan Ruotsi EEC-markkinoilla kilpailee kovasti Suomen kanssa", Hetemäki selitti Kotoville: "Onko nyt niin, että ylläpitääkseen näitä hyviä suhteita Neuvostoliittoon Suomen kansan pitäisi taloudellisesti kärsiä? Mitä varten Neuvostoliiton taholla Suomea ystävällisten suhteiden vuoksi kohdellaan huonommin kuin Ruotsia, Itävaltaa ja Sveitsiä?" Keskustelujen aikana Kotov otti esiin vuodon. Vuodon on täytynyt tapahtua jonkun hyvin merkittävässä asemassa olevan henkilön päätöksellä, Kotov mietiskeli. "Vuoto ei ole voinut tapahtua vahingossa." Kotov valitteli kovasti tapahtunutta. Hetemäki pani merkille, ettei Kotov keskustelun aikana esittänyt ainuttakaan asiaa, jonka vuoksi olisi hanketta lykättävä.
Oikeuskanslerinvirasto uhrasi vuotojupakan jälkiselvittelyssä paljon aikaa ja voimia nimenomaan sosialidemokraattien sisäisten ja ulkoisten suhteiden selvittämiseen. Haluttiin tietää, millaisia yhteyksiä SDP:n radikaaleilla mahdollisesti oli Moskovaan ja Tehtaankadulle. Erittäin mielellään olisi haluttu löytää todisteet, että vuoto oli lähtenyt Koiviston lähipiiristä. Samaan aikaan Koivisto otti etäisyyttä EEC-kysymykseen. Sorsan hallitukseen hän ei enää lähtenyt. Vuoto sysäsi liikkeelle tapahtumasarjan, joka varmaan miellytti ainakin Kotovia ja Kekkosta.
Pääministeri Sorsa saattoi käynnistää SDP:ssä koneiston Kekkosen uudelleenvalinnaksi. Nyt asia kytkettiin jo selkeästi EEC-ratkaisuun. Kekkosesta oli Sorsan sanojen mukaan muodostunut "ulkopolitiikkamme symboli ja tae".
Kokoomuksen, RKP:n ja liberaalien joukossa poikkeuslain vastustajilla oli enemmistö. Oli nähtävissä, että eduskunnasta löytyvät ainakin ne tarvittavat kolmekymmentäneljä kansanedustajaa, joilla koko hanke kaadettaisiin. SMP:n kahdeksantoista edustajan ryhmä oli tässä avainasemassa.
Veikko Vennamo vastusti Kekkosen valintaa, olipa menettelynä poikkeuslaki tai normaalit vaalit. Lain saaminen läpi näytti toivottomalta niin kauan kuin SMP:n eduskuntaryhmä olisi yhtenäinen. Ei ollut vaikea havaita, että tuon ryhmän hajoittaminen oli avain poikkeuslain säätämiselle. Pahaksi onneksi itselleen Vennamo oli kohdellut eduskuntaryhmäänsä niin epäpsykologisesti, että sen hajottaminen ei lopulta osoittautunut vaikeaksi.
Puoluesihteeri Sorsalla ei ollut erityisiä vaikeuksia taivutella muita puolueita suunnitelmansa taakse. MP:n kansanedustajat olivat yhdessä ja erikseen häirinneet eduskuntatyötä lukemattomilla aloitteillaan ja äänestyttämällä eduskuntaa niin, ettei SMP:llä ollut lainkaan yleistä myötätuntoa. Niin paljon oli Vennamon ryhmä tuhlannut eduskunnan aikaa ja terrorisoinut eduskuntaa, että puoluetukilain muutoksen puolesta äänestivät sellaisetkin kansanedustajat, jotka myöhemmin äänestivät poikkeuslakia vastaan.
SDP:ssä nähtiin, että SMP:n hajotus olisi otollinen teko Kekkosen silmissä ja varmistaisi poikkeuslain läpiviemisen. Jotta SMP saataisiin hajalle, oli muutettava valtion varoista maksetun puoluetuen jakoperusteita. Hallitus antoi eduskunnalle esityksen lain muuttamiseksi, ja esitys kävi läpi tavallisen käsittelyjärjestyksen eduskunnassa. Lain muutos tehtiin räätälintyönä vain tähän tarkoitukseen.
Tämän lain läpivienti on vähemmän kunniakas luku SDP:n historiassa. Lain pykälät sorvattiin niin, että puoluetuki siirtyi alkuperäiseltä SMP:lta siitä eronneelle ryhmäkunnalle, joka ryhtyi käyttämään nimeä Suomen kansan yhtenäisyyden puolue, SKYP. Jottei uudella lailla aiheutettaisi kapinailmiöitä muissa puolueissa, lakiin säädettiin määräys, että vähintään puolet eduskuntaryhmästä on siirryttävä toiseen puolueeseen, ennen kuin puoluetuen vähentäminen kansanedustajia menettävältä ja puoluetuen lisääminen kansanedustajia vastaanottavalle puolueelle kävisi mahdolliseksi.
Kuusi viikkoa Zavidovo-vuodon paljastumisen jälkeen, Kekkonen vetosi julkisuudessa vuodon aiheuttamiin vaikeuksiin ja perui loukkaantuneena lupauksensa olla käytettävissä. Ennen kuin Kekkonen ryhtyi käyttämään vuotoa vipuvartenaan, Kotov jo kulki pitkin Helsinkiä selittämässä, miten vakavana asiana Moskovassa vuotoa pidettiin.
Tämä näyttää vähintäänkin tarkoituksenmukaiselta toiminnalta, kun katsoo, mitä tapahtui vain viikkoa myöhemmin Moskovassa. Kekkonen pyysi vuotoa anteeksi itseltään Brezhneviltä, joka saman tien armollisesti hyväksyi anteeksipyynnön. Brezhnev totesi, että ainahan tietysti vuoto vie keskusteluilta niiden luottamuksellisen luonteen, sille ei mitään voi. "Ja surullisempaa tarinaa ei ole kuin Romeo ja Julia."
Jos Hetemäen, Kekkosen ja Kotovin yhteisenä päämääränä oli ollut varmistaa Kekkosen jatkoaika, ei parempaa vipuvartta kuin EEC-sopimus olisi oikeiston suuntaan voinut kuvitella. Teollisuudelle sopimus oli elämän ja kuoleman kysymys ja sitä se oli myös työllisyydestä ja läntisistä talousyhteyksistä huolta kantaville sosialidemokraateille. Kekkosta perinteisesti arvostelleet piirit olivat nyt tilanteessa, jossa vain Kekkosen avulla voitiin saavuttaa sellaista, mikä Kekkosen vastustajille oli tärkeätä. Tämä ristiriitaisuus ulottui keskustapuolueeseen asti.
Varakkaat metsänomistajat MTK:ssa, joilla muuten edelleen oli omat epäilyksensä Kekkosesta, puhuivat puheenjohtajansa Veikko Ihamuotilan johdolla voimalla sopimuksen puolesta. Mitkään uhraukset eivät tuntuneet turhilta. Jopa Matti Virkkunen ilmoittautui nyt Kekkosen tukijaksi. Aatos Erkko tarjoutui lieventämään Helsingin Sanomien linjauksia poikkeuslain suhteen, jos sopimus syntyisi. Äärivasemmiston suuntaan Kotov ja Kekkonen olivat varmoilla. Kekkonen oli Moskovan määräyksestä ainoa mahdollinen presidentti, joten kotikommunistien oli nieltävä hänet kaljuineen kaikkineen.
Kun poikkeuslakiesitys annettiin, Kekkonen jääväsi itsensä viiden minuutin ajaksi. Sinä aikana presidentin tehtäviä hoiti pääministeri Sorsa ja asian esitteli vt. presidentille vt. oikeusministeri Kristian Gestrin. Kahta päivää myöhemmin SMP:n tynkäryhmä teki eduskunnalle muistutuksen Sorsan ja Gestrinin virkatointen lainmukaisuudesta. Hallitusmuoto ei tunne viiden minuutin esteellisyyttä. Valtio-oppineet Paavo Kastari, VeliMerikoski ja Mikael Hidén joutuivat myöntämään, että menettely oli ollut virheellinen.
Jos eduskunnan perustuslakivaliokunta olisi todennut saman, minkä korkeat lainoppineet totesivat, pääministeri ja oikeusministeri olisi jouduttu asettamaan syytteeseen valtakunnanoikeudessa. Näin ei perustuslakivaliokunnan enemmistö tietenkään tehnyt. Tämä oli juridisessa mielessä toinen "mittatilaustyö", joka Kekkosen uudelleen valitsemiseksi oli tehtävä.
Sorsa teki parlamentarismin puolustajista epäisänmaallisia kansalaisia. "Lain käsittelyn aikana on käynyt täysin selväksi, että vastustuksen tarve ei ole ollut suinkaan sen paremmin huoli valtiosääntöoikeudellisten näkökohdista kuin valtiollisesta tulevaisuudestammekaan", Sorsa sanoi. "Tarkoitus on ollut saada virike sen äärioikeistolaisen ryhmittymän operaatioille, joka keskuudessamme on erilaisin valeverhoin esiintynyt." Samaan hengenvetoon Sorsa sanoi, että "Suomen kansa on vapaissa, salaisissa vaaleissa tuomitseva tämän sisäpoliittisesti taantumuksellisen (kursivoinnit LL), ulkopoliittisesti epäilyttävän liittoutuman sekä kieltävän siltä tukensa". Kuitenkaan presidenttiä ei saanut valita vapaissa, salaisissa vaaleissa.
väitöskirjasta. Lehtinen väittelee Oulun yliopistossa ensi lauantaina
SDP:n ja