Opetusministeriössä on aloitettu jo ennalta kiinnostusta herättänyt selvitys, joka koskee suomalaislasten opetusta kotona tai kotiopetuskouluissa. Selvityksen lopputulokset todennäköisesti vaikuttavat siihen, kiristetäänkö meillä niitä ehtoja, joiden perusteella lapset voivat kotiopetukseen siirtyä.
Kotiopetus on meillä toistaiseksi harvinaista. Viime syksyn tietojen mukaan kotiopetuksessa oli 950 lasta tai nuorta. Kyse on kuitenkin nousevasta ilmiöstä. Vuodesta 2018 luku on yli kolminkertaistunut.
Kotiopetuksessa kysymyksiä on herättänyt opetuksen taso ja sisältö. Lapsiasiavaltuutetun tietojen mukaan kotona oppivia lapsia osallistuu myös radikaaleja ideologisia liikkeitä edustaviin kotikouluihin.
Kotiopetuskoulut mainitaan myös Suojelupoliisin tuoreessa kansallisen turvallisuuden katsauksessa. Supon mukaan nämä koulut voivat pitkällä jaksolla edistää yhteiskunnan eriytymisestä nousevia turvallisuusuhkia. Suojelupoliisin huoli liittyy esimerkiksi radikaali-islamistiseen opetukseen ja ulkomaalaisiin toimijoihin.
Kotiopetukseen osallistumisen syitä voi olla monia. Taustalla voi esimerkiksi olla neuropsykologisia tekijöitä tai vaikeuksia toimia kouluyhteisössä. Jos tavallinen koulu ei pysty tarjoamaan lapselle tukea tai turvalliseksi koettua oppimisympäristöä, kotiopetus saattaa olla parempi vaihtoehto ainakin väliaikaisesti.
Meillä lapsi voi siirtyä kotiopetukseen käytännössä vanhempien ilmoituksella. Näin on, sillä Suomessa ei ole koulupakkoa vaan oppivelvollisuus. Kotiopetuksessa vastuu opetuksen järjestelyistä on huoltajalla.
Kotiopetuksen valvonta kuuluu lapsen asuinkunnalle, mutta Supon arvion mukaan opetuksen valvonta on erittäin vaikeaa. Samoilla linjoilla on lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
Koulupakko on voimassa muun muassa Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa. Näissä maissa uskonnollinen tai ideologinen ääriajattelu ovat suurempi ongelma kuin Suomessa.
Ruotsin koulupakko on johtanut siihen omituiseen tilanteeseen, että Ahvenanmaalle on muuttanut ruotsalaisia natsi-ideologian kannattajia, jotka saarimaakunnassa pystyvät järjestämään lapsilleen mieleistään kotiopetusta.
Vaikka uhat eivät Suomessa vielä olisikaan merkittävät, ei riskejä luovalle ilmiölle pidä antaa sinisilmäisesti jalansijaa.
Koulujärjestelmän ei pidä luoda kasvutilaa varjoyhteiskunnalle, jossa jotkut lapset ja nuoret omaksuvat muusta yhteiskunnasta radikaalisti poikkeavat arvot vaikkapa sukupuolten tasa-arvoon liittyen.
Suomeen tulleiden maahanmuuttajalasten kohdalla kotiopetuskouluissa voi vaarantua myös suomen tai ruotsin kielen oppiminen. Merkittäviä ongelmia asiassa on jo muutenkin.
Ilman koulupakkoa ehkä pärjätään vielä, jos kotiopetuksen valvonta saadaan kuntoon. Jos kotiopetukseen liittyvät ongelmat vahvistuvat, Ruotsin malli voidaan joutua nostamaan vakavaan keskusteluun.