Kotonamme asuu koomikko.
Aika tarkalleen metrin mittainen pikkupoika, jonka sanallinen arkku ajatuksilleen on avautunut viime kuukausina.
Aiemmin yritimme tulkita eleitä, ilmeitä ja suoraa huutoa, mutta nyt yritämme tulkita omia sanoja ja ihan oikeitakin, mutta erikoisella aksentilla lausuttuna.
Äpy oli sanoista ensimmäinen. Ruoka oli usein äpy, eli kuuma tai kylmä.
Pappa tuli seuraavana, sen tarkoituksesta ei ollut epäilystäkään pappa-fanin sanomana.
Ätä ja äpä raikuvina huutoina saivat äidin vastaamaan vauhdilla kutsuhuutoon.
Isi sai alkuun oman lempinimensä: nynny. Syytä tai yhteyttä ei tietenkään löydetty, mutta hyvät naurut saimme erityisesti julkisilla paikoilla nynny-huudoista.
Seurasi kiusallista selittelyä tuntemattomille, kun kingi ”kyykytti” nynnyä, omaa isäänsä.
Onneksi lempinimi vaihtui pian äijäksi ja lopulta isiksi.
Nyt reilu kaksivuotiaan sanavarastoon kuuluu kymmeniä sanoja ja erikoisia yhteyksiä.
Autokone lentää taivaalla, tarhakaverin mukaan nimetty Iisa-imuri on touhulin lempilelu, varpaista ja sormista tulee papparaiset (eli ryppyiset) kylvyn jälkeen, pallo on ympyräinen ja Ryhmä Hau oli pitkään ”PA”, ilmeisesti Paw Patrolin mukaan.
Ihmettelyä elämässä riittää!
Yksikään piipaa-auto, traktori tai mikä tahansa iso auto ei livahda liikenteessä ohitsemme ilman äänekästä huomiota.
Eilisen havainnot: käpy on kummallinen pähkinä, kotimme takametsässä asuu tiikeri ja ihminen paranee taudista kuin taudista, kun kasvoihin liimataan vähintään viisi lasten laastaria.
Päivä päättyi sydämen sulattamiseen heleällä äänellä laulettuna ”Tuiki äiti tähtönen...”
Oma havaintoni: lapsen tuoma ilo ja ihmetys ovat äärettömän tehokkaita lääkkeitä huoliin ja murheisiin.
Erityisesti tänä keväänä.